Hän nojautui pöytään, mutisti huulet yhteen ja puristi sormet tiukasti kynän ympäri. Aluksi ei hän välittänyt pienistä perhosista ja itikoista, jotka kynttilässä kärvennyttyään putosivat paperille, mutta kun yksi sellainen onneton elukka ensin kasteli itsensä kirjotuksen musteessa ja veti sitten märillä siivillään pitkiä teitä paperiarkille, puhalsi hän suuttuneena pois kaikki hyönteiset.

Ensimäinen sivu oli jo täyteen kirjotettu. Hän istui siinä maltittomana uusi lause valmiina ajatuksissa ja kynä varalla ensimäistä sanaa piirtääkseen.

Mutta kirjotus ei tahtonut kuivua; varjoviivat olivat tulleet niin tanakoita. Hän otti paperin ja kuljetti sitä varovaisesti edestakaisin kynttilän liekin päällä, kunnes joka kirjain kuivui. Sitten hän kirjotti edelleen. Kun toinen sivu täyttyi, oli kirjekin lopussa. Helpotuksesta huoaisten hän piirsi nimensä alle. Nyt oli se vain kokoon taitettava ja osote kirjotettava.

Hän liikutti taasen kirjettä liekin yläpuolella ja katsahti samalla ikkunasta ulos. Yöllisellä taivaalla kimmelsi kirkas ystävällisesti vilkuttava tähtönen.

Armas tähtönen, loistathan sinä myöskin kotia kohden, vilkutat siellä kartanon kohdalla ja katsot kuvaasi myllyjoessa…

"Herra Jeesus!"

Paperi oli ollut niin kärsivällinen kuin mahdollista, se oli antanut paahtaa itsensä ruskeaksi, mutta nyt se leimahti tuleen ja paloi kirkkaalla liekillä.

Magdaleena tuijotti kauhistuksissaan kirjettänsä, hänellä tuskin oli voimaa puhaista liekkiä sammuksiin. Hänen vaivansa olivat menneet turhaan! Harmin kyyneleet silmissä hän tarttui uudestaan kynään, sillä hän ei tahtonut jättää kirjettä kirjottamatta; nyt hänellä oli siihen aikaa, kuka tietää tokko huomenna onkaan. Ah, niin hyvää kirjettä kuin ensimäisellä kerralla hän ei enää koskaan saa syntymään.

XIV.

Kului päiviä ja vieri viikkoja. Kun Burgerl oli nyt aina sellaisen vanhemman ja etevämmän toverin seurassa, johon hän päivä päivältä yhä suuremmalla mielenhartaudella kiintyi, ja kun hän tiesi, että tämä toveri pitää hänestä hyvää huolta, hän rauhottui aivan huomattavasti, taudinkouristukset harvenivat ja lieventyivät. Siitä syystä Burgerl riippui Magdaleenassa kuin takkiainen, niin että tälle ei jäänyt juuri ollenkaan aikaa itseänsä varten. Mutta tämä olikin Magdaleenalle parhaaksi. Hänellä oli täysi työ pitäessään huolta lapsesta ja koettaessaan perehtyä ja mukaantua uusiin oloihin. Nykyisyys vaati kaiken hänen huomionsa, niin ettei hänellä ollut aikaa ajatella tulevaisuutta eikä muistella menneisyyttä, vaikkei hän voinutkaan sitä kokonaan unhottaa. Hänen täytyi työntää entisyys sydämensä sisimpiin sopukkoihin, ja vaikka se usein yön unelmissa ja päivän hiljaisemmilla hetkillä tekikin kipeitä muistutuksiaan, täytyi himmeiden unikuvien kuitenkin väistyä päivän täyteläisien värien tieltä ja haaveellisten muistojen jäädä elävän todellisuuden varjoon.