Magdaleena sai käyttää itseänsä varten ainoastaan ne hetket, jolloin koulumestari opetti Burgerlia, mutta niiden luku olikin viime aikoina lisääntynyt. Vanhus oli jo kauan valittanut, että tyttö oli tarkkaamaton ja vaikea hallita, mutta hän oli avuttomuudessaan turvautunut ainoastaan talon renkeihin ja piikoihin tahi kylän rahvaaseen, jotka eivät enempää voineet kuin tahtoneetkaan häntä auttaa, käyttivät vain hänen lausuntojaan tervetulleina juorujen aiheina panetellakseen rikasta talonpoikaa. Jotkut syyttivät häntä huolimattomuudesta lastaan kohtaan, toiset pitivät Jumalan rangaistuksena, että tyttö oli sellainen kuvatus ja luultavasti siksi jäisikin. Mistä syystä Grasbodenin isännän täytyi tällainen rangaistus kärsiä, sitä asiaa kukaan ei ottanut selvittääkseen. Vihdoin opettaja sai sen ajatuksen, johon toinen ihminen olisi ensiksi tarttunut, hän päätti haastaa laiminlyövän oppilaan isälle. Mutta tälle levottomalle ukkopahalle ei suinkaan ollut helppo tehtävä kääntyä paikkakunnan huomatuimpaan henkilöön ja sanoa hänelle: sinun lapsesi on taitamattomampi pahanpäiväisintä torpparin vunukkaakin, joka retustelee paljain jaloin kylänraitilla ja tulee sieltä kouluun.
"Älä pahastu, isäntä", sanoi hän eräänä päivänä, "mutta minä en voi enää myöntää sinun tyttärellesi lupapäiviä; hm, hm … se olisi omaatuntoani vastaan, sillä hän on jäljellä kaikista muista … hm, hm … ja jos hän saisi huonot arvosanat, olisi se minulle kuuna päivänä kuulumaton häpeä … hm, hm … niin, sinä maksat minulle palkan säännöllisesti ja rehdisti, mutta näyttää kuin minä en voisi sitä ollenkaan korvata … hm, hm. Sentähden minä pyydän, että hän saisi nauttia minun opetustani myöskin torstaisin ja sunnuntaisin … hm, hm. Min£ en pane vaivojani vaakaan, eikä sinun tarvitse maksaa entistä enempää."
"En minä, hyvä koulumestari", vastasi Grasbodenin isäntä, "osaisi ajatellakaan, että se on sinun syysi, jos et tuota lepakkoa saa oppimaan juuri mitään. Minä tiedän, ettei hänellä ole huono pää, mutta minä tiedän myöskin, ettei hän voi istua paikoillaan. Ankara ei saa hänelle olla. Kiittäisin Jumalaa, jos hän toisten tavalla kestäisi pienen vitsakylvyn, mutta tiedäthän sinä, kuinka se on! Puhuaksemme asiasta, en voi jättää ilmaiseksi sitäkään, mitä teet enemmän kuin on määrä; siitä kyllä sovimme. Kysyn nyt vain sinulta, luuletko että saat häntä kehittymään?"
Koulumestari vakuutti, että hän varmasti uskoo sen, ja se tyydytti Grasbodenin isäntää. Burgerlin kasvot ilmaisivat kyllä tyytymättömyyttä, kun hän sen jälkeen kuuli vanhuksen torstaisinkin kömpivän kahdesti portaita ylös ja kun tämä kohta sunnuntai-iltanakin asettui opetuspöydän taakse. Mutta koulumestarin täytyi toki sunnuntain aamupuolet jättää vapaa-ajoiksi, koska hän itse soitteli silloin urkuja kirkossa tahi, juhlamessun aikana, veteli viulua, jolloin toiset rummuttivat ja pärisyttivät kuin riivatut.
Neljä viikkoa oli Magdaleena jo viettänyt Grasbodenissa. Oli jälleen pyhäpäivä, kaikkialla vallitsi sunnuntairauha. Se osa palvelusväkeä, jolla oli vapaa iltapäivä, oli jo heti päivällisen jälkeen lähtenyt talosta; toiset, joilla ei sitä etua ollut, oleksivat mikä missäkin, viettivät aikaa yksinäisyydessä tahi lyöttäytyivät yhteen. Palvelustytöt kertoivat toisilleen salaisuuksiansa, puhuivat itsestään kaikkea hyvää, muista pelkkää pahaa, erittäinkin pojan pakanoista, joilla ei myöskään noista tyttö hylyistä ollut sen parempaa sanomista. Laiskaluontoiset vetelehtivät toimettomina, toiset löysivät hyödyllistä tehtävää ja askarsivat siinä. Muutamat palvelustytöt korjailivat kuluneita vaatteitaan, eräät paikkasivat mielitiettynsä pukua, jota palkitakseen nämä, jos nimittäin kykenivät suutarintyöhön, tekivät rakastettunsa jalalle sen palveluksen, minkä he itse olivat saaneet käsivarrelleen tahi seljalleen. Muuten ilahdutti heitä kaikkia se lohdullinen ajatus, että heille, jotka tänä päivänä olivat kotona, vapaapäivä saapuisi viikkokauden kuluttua, ja he nauttivat jo edeltäpäin silloin tarjolla olevista rattoisista hetkistä.
Kun koulumestari saapui Burgerlin huoneeseen, otti Magdaleena neulan ja laskeutui portaista mennäkseen puutarhaan. Eteiseen saavuttuansa hän näki isännän nojaavan oven pihtipieleen.
Minkälaisissa väleissä Magdaleena oli Grasbodenin isäntään, sitä ei tyttö itsekään tietänyt. Ensimäisellä viikolla oli vanha Seferl, jota lonkkasärky vaivasi, pyytänyt häntä kantamaan vesisaavia keittiöön. Saavi oli suuri ja raskas. Lähellä oleva isäntä kiirehti luo ja tarjosi apuaan, mutta Magdaleena ei tahtonut koko maailmalle osottaa olevansa heikompi vanhaa Seferliä, jonka täytyi usein laahata näin raskasta kuormaa. Siksi hän oli nauraen sanonut: "Mitä ajatteletkaan, isäntä? Ethän tahtone auttaa minua tämän vesitilkan kantamisessa? Ethän sinä auta vanhaa Seferliäkään." Isäntä punastui ja nauroi, mutta sitten hän muuttui vakavaksi ja sanoi: "Eihän tämä työ ole sinun tehtävääsi." Niin sanoen isäntä käänsi hänelle selkänsä eikä sen koommin tarjonnut apuansa, vaikka tilaisuuttakin olisi ollut. Hän puheli vähän Magdaleenan kanssa, mutta sanoi sanottavansa aina samalla ystävyydellä, jolla hän puhutteli muitakin. Ainoastaanko Burgerlin vuoksi hän salli neidon olla talossaan, eikö tällä ollut hänestä mitään muuta arvoa? Toisenlainen oli isäntärenki Heiner, jota Burgerl oli ylistänyt. Ensimäisestä päivästä alkaen ja aina sen jälkeen hän koetti alinomaa tarjota ystävyydenosotuksiansa Magdaleenalle, joka siitä syystä karttoi häntä mitä suurimmalla huolella.
Magdaleena ei siis tietänyt, mitä isäntä hänestä oikeastaan ajatteli, ja nyt tämä seisoi siinä oven pihtipieltä vasten. Kun talonpoika kuuli Magdaleenan tulevan, kääntyi hän ympäri.
Neitonen katsoi epäkohteliaisuudeksi, jos astuisi äänetönnä sivutse, siksi hän viittasi portaita myöten ylös ja sanoi: "Siellä on koulumestari."
"Tiedän sen", sanoi isäntä, "ja siksi odotan sinua tässä."