"Soisin ettet yrittäisikään niitä. Jos hän saisi haaveita päähänsä, ne vieroittaisivat hänet siitä huolenpidosta, johon hän on sitoutunut. Ymmärräthän?"
"Kyllä. Minä ymmärrän nyt kaikki. Sinä olet tämän hänellekin selittänyt, ja sentähden hän nyt karttaa minua, ettei näet herättäisi tyytymättömyyttä."
"Hän ei ole antanut aihetta sellaisiin selityksiin. Mutta hauska on kuulla että hän karttaa sinua vapaasta tahdostaan."
"Niin, jospa se olisi vapaasta tahdostaan! Tiedätkö, isäntä, olisi kai parasta olla kysymättä sitä asiaa, mutta sen minä sanon, että sinulla on kovin suuret vaatimukset, eikä se muuten auta sinua rahtuakaan, jos sinä tyttäresi tähden tahdot toisen määrätä luostariin."
"Mitä tyhmyyksiä! Kuka sitä on tahtonut? Puhukaamme tyynesti! Jos minun tahtoni on sinun tahtoasi vastaan, voit sinä muuttaa, ja jos sinun tahtosi on minun tahtoani vastaan, täytyy sinun muuttaa."
"Kas vain. Onhan se selvää puhetta."
"Niin pitää aina puhua, että ymmärrettäisiin oikein; ja kun minä en tavallisesti tällaisiin asioihin kajoa, täytyy minun nyt sanoa sinulle suoraan, etten suvaitse mitään liehittelyjä hänen kanssaan."
"Kenties säästät häntä itsellesi?"
Isäntä oikaisihe suoraksi, ja renki otti ehdottomasti askeleen taaksepäin.
"Sinä kunnoton! Luuletko, että kaikki ovat sinun kaltaisiasi? En ole viiteen vuoteen välittänyt naisista, nytkö olisin muuttanut tapani?"