Hän oli poissa. Myllärin vaimo katsoi mieheensä ikäänkuin lohdutusta ja neuvoa hakien, mutta tämä oli itse aivan murtunut.
"Hän on hurja poika", sanoi hän, "mutta kyllä kai hänen täytyy talttua. Hän mellastaa kovin hurjasti, hän väsyy siihen lopulta ja rauhottuu vähitellen."
"Niinkö luulet?"
"Aivan varmaan."
Florian astui kuusikon läpi, jonka yläpuolelle aurinko juuri kohosi. Sen toisella sivulla niitylle laskeutuessaan hän näki Reindorferin talon aamuvalaistuksessa. Renki seisoi veräjän luona ja palvelustyttö tuli juosten. Renki otti piipun suustaan jättäen sen sytyttämättä ja aikoi hitaasti seurata kiirehtivää palvelustyttöä, mutta Florian huusi hänelle: "No kuinka on emännän laita?"
Renki jatkoi kulkuaan ja viittasi piipullaan taloon: "Hän juuri tekee lähtöä", sanoi hän hiljaa.
"Vai niin." Florian kulki välinpitämättömänä edelleen. Eilen hän kenties olisi muistanut että kuoleva oli Magdaleenan äiti, tänään ei se liikuttanut häntä. Taivas oli kirkas ja aurinko kapusi korkeimmilleen tehdäkseen päivän oikein kuumaksi. Kun uhkuvat nuoruudenvoimat alottavat kirkasta päivää, kuinka silloin voisi ajatella kärsimystä ja kuolemaa?
Sekin aika tulee, mutta sinne on matkaa!
Florian kulki rivakasti eteenpäin; ei Zirbendorfia vähällä saavuteta.