* * * * *
Föhrndorferin kirjeenkantaja oli vanha mies ja hoiti tehtävänsä ymmärryksellä. Hän järjesti huolellisesti hänelle uskotut kirjeet ennenkun pisti ne nahkalaukkuunsa; ei ainoastaan osotteiden mukaan, sillä olihan luonnollista, ettei hän tahtonut lisätä vanhoille säärilleen turhaa juoksua ja sentähden järjesti kirjeet katujen ja talonnumeroiden mukaan — hän lajitteli ne arvonsakin perustuksella. Kirjekortit hän jätti arvelematta osotteessa mainittujen henkilöiden ulkona leikkiville lapsille, sillä hän piti kirjekortteja "köyhän-kirjeinä", ja kun kirjeen kirjottaja on säästänyt postimaksua, saa kirjeen kuljettajakin säästää askeleita. Sitä vastoin hän kantoi huolellisesti perille kaikki täydellä postimerkillä varustetut ja suljetut kirjeet, joista hän sai kaksi kreutzeriä kantopalkakseen. Mutta tekipä hän myöskin eron sinetöidyn ja ainoastaan liimalla suljetun kirjeen välillä. Viimemainitut olivat hänestä kevyttä tavaraa, kaiken maailman vierailta ihmisiltä tulevia kirjeitä. Se, jolla on tärkeää kirjotettavaa sukulaisilleen tahi ystävilleen, se ei säästä muutamaa lakkapisaraa eikä sitä vaivaa, joka syntyy sinetin painamisesta, ja onhan tuo tunnettu merkkikin jo tervehdys, onpa lakan värilläkin merkityksensä. Sinä päivänä, jolloin ukko lähti postitalosta taskussa kirje Langendorfista "Magdaleena Reindorferille Kaspar Engertin, Grasbodenin isännän palvelijalle", oli hänen kasvoillaan koko tien vakava huolekas ilme, sillä hän oli heti huomannut, että kirje oli mustalla lakalla sinetöity.
Kirkkojuhlan jälkeisinä päivinä Magdaleena ja Kaspar Engert olivat usein tahallaan satuttautuneet toistensa tielle ja alkaneet tyynesti keskustella turhanpäiväisistä asioista, sillä heidän piti näyttää, ettei heidän välillään ollut mitään tyytymättömyyttä. Mutta jos Engert puheen aikana sattui lyömään kädellä rintaansa, jota vastaan neidon pää oli tuona iltana levännyt, sävähti tämä hehkuvan punaiseksi sekä tuli hämilleen, ja se sai isännän pois suunniltaan. Ja jos tyttö puheesta innostuen sattui tulemaan isäntäänsä niin lähelle, että tämän, kosketusta karttaakseen, täytyi siirtää kädet selän taa, oli siitäkin seurauksena molemminpuolinen mielen hämminki. Tällaisten pilalle menneiden yritysten jälkeen he vasta yhä pitemmän ja pitemmän ajan kuluttua etsivät toistensa seuraa. Sitten he alkoivat karttaa toisiansa, eivätkä satunnaiset kohtaukset, jolloin he eivät saaneet sanaakaan suustaan, suinkaan parantaneet asemaa; vihdoin toisen saapuminen ajoi toisen pakoon. Muiden läsnäollessa he kuitenkin seurustelivat vapaasti. "Tämä on pelkkää tyhmyyttä", harmitteli kumpikin hiljaisuudessa.
"Vieläpä oikein hitonmoista tyhmyyttä", sanoi Engert ääneen tämän "tyhmän" viikon kuudentena päivänä. "Se on sentähden, ettemme uskalla puhua siitä, mitä meidän oikeastaan olisi toisillemme sanottava ja josta meidän täytyisi puhua."
Hän seisoi pihalla lähellä puutarhan aitaa, jonka takana hän näki Magdaleenan istuvan rahilla. Hän aukaisi päättävästi veräjän ja astui sisään, mutta tyttö nousi ja astui pois erästä käytävää pitkin selin isäntään. Tämä oli sulkenut häneltä rakennukseen vievän tien, ja jos häntä seuraa puutarhan toiseen päähän, hän varmaan ei karkaa nurmikolle.
Kun Magdaleena huomasi Engertin seuraavan, hän pysähtyi, mutta kääntyi vain puoleksi häneen.
"Meitä on kaksi höperöä", sanoi Engert astuen Magdaleenan luo. "Me pidämme toisistamme; mutta kun emme tahdo sanoa toisillemme, että mieltymyksemme on toisenlaista kuin tavallisesti miehen ja naisen välillä, ja kun kumpikin pelkäämme, että toinen voisi sen käsittää tuolla tavalla ja ymmärtää kaikki väärin, siksi juoksemme höpsyinä toistemme ympäri."
"Kun näin puhut, putoaa minulta kivi sydämeltä", lausui Magdaleena.
"Ja minä saisin sellaisen kiven, jollen puhuisi niinkuin ajattelen", sanoi isäntä nauraen. "Mutta sitä tuskaa en tahdo; se olisi revonrautoihin astumista, ja se puristaisi kipeästi, sentähden olen suora. Monetkaan, jotka muuten pitävät kiinni totuudesta, eivät kuitenkaan kammo pistää pieneksi valheeksi puhutellessaan naisväkeä, luultavasti siitä syystä, että luulevat naistenkin päästävän sanansa seulan läpi pidättäen painavimmat jyvänosat itselleen. Mutta minä en ole ikäpäivinä ymmärtänyt puhua toisin kuin sydämeni sanoo tahi ei sano, ja siitä asti kun vaimoni kuoli — Jumala hänen sieluansa lohduttakoon — olen varonut, etten sanoisi kellekään naiselle hyvää sanaa, vaikka alkuaikoina moni kaunis ja rikas neito, niinkuin maailmassa tapana on, joko omasta halustaan tahi toisten lähettämänä ilmestyi eteeni. Ihmiset ihmettelivät, miksi minä paraina vuosinani tahdon olla leskenä; sitten he laskivat sen tapahtuvan Burgerlin tähden. He olivat sen verran oikeassa, että on aina uskallettua toimittaa lapselleen äitipuoli, sillä hän pitää aina omia lapsiaan rakkaampina kuin vieraita, ja kuinka olisikaan voinut löytää sellaisen joka olisi hyvin hoitanut pientä sairas raukkaa, — — enhän ole ketään etsinytkään! Mutta sanon sinulle jotakin."
Hän tarttui Magdaleenan käteen ja talutti häntä muutaman askeleen. Sitten hän päästi hänet irti, Ja he astuivat toistensa rinnalla edestakaisin puutarhan käytävällä.