Grasbodenin isäntä oli nostanut oikean käden niskaansa. Hän seisoi siinä eteensä tuijottaen ja kuuli vanhan Halden isännän jälleen nauravan "ikäänkuin hän ei olisi viisas". Mutta kun hän heitti sivukatsauksen appensa nauraviin kasvoihin, räpyttäviin, kyyneleissä helmeileviin silmiin ja huohottavaan suuhun, alkoivat hänen omatkin suupielensä värähdellä; vanhuksen iloisuus oli tarttuvaa. Kaspar Engert antoi kätensä vaipua ja yhtyi nauruun, sen ohessa puistaen lakkaamatta päätään ikäänkuin hänen ihmettelyllään ei olisi mitään määrää. Siitä johtui etteivät miehet omalta melultaan kuulleet heleää naurua, joka kaikui aivan oven takana.
Iloisuus on tarttuvaa. Leena istui eteisen portaalla ja odotti Burgerlia. Kun ylhäältä kuului kaikuva nauru, hänkin hymyili ehdottomasti: "Mitähän ne niin hassusti nauravat?"
Silloin juoksi Burgerl portaita alas, piti oikealla kädellään esiliinaa suun edessä ja kääri vasemman Leenan kaulaan. "Tiedätkö, mitä iso-isä tahtoo?"
"Mistä sen tietäisin?"
"Häitä", kikatti pienokainen.
"Älä puhu tuhmuuksia!"
"Äläkä sinäkään ole älytön", sanoi Burgerl. "Sinusta pitää tulla talon emäntä."
Leena punastui ja työnsi lapsen luotaan. "Sellainen pila ei ole sopivaa!"
"Ei se ole pilaa", nauroi Burgerl ja hyppi Leenan ympäri. "Isä aikoo vakavasti."
"Burgerl!"