"Varovaisuutta, Kaspar, älä kiirehdi liiaksi. Rauhotu ensin ja ajattele, mitä sanot, ettet puhuisi sanaakaan liiaksi. Se voisi olla vaarallista alussa."
"Sitä en pelkää. Mutta asialla on kiire."
"Vai niin."
"Että se saataisiin järjestykseen; sanoithan itse, että olen antanut mennä jo liian pitkälle. Eikö niin?"
"Niin kyllä. Jos et voi kauemmin kärsiä, niin mene ja etsi tyttö; sekin vie aikaa, jonka kuluessa voit ajatella mitä sanot. Mutta varo, ettet puhu liikoja; se on vahingoksi alussa eikä eduksi myöhemminkään."
Kun he yhdessä tulivat huoneesta ulos, tyrkättiin ullakon ovi äkkiä auki ja Burgerl huusi itkien: "Isä, isä, Leena muuttaa pois ja jättää minut!"
Molemmat kiiruhtivat ullakkokamariin.
Burgerl makasi maassa, tempoen käsiä ja jalkoja kouristuksessa. Leena oli polvillaan hänen luonaan ja nurkassa näkyi nyytti, jonka neito arvatenkin oli viskannut pois kädestään rientäessään lapsen luokse.
Iso-isä nosti Burgerlin vasemmalle käsivarrelleen ja hyväili häntä oikealla kädellään. "Kaikenlaisia tyhmyyksiä", hän mutisi, "pitääkö lapsenkin kärsiä teidän yksinkertaisuutenne tähden? Tee nyt jo pikainen loppu!"
Burgerl kiersi kätensä iso-isän kaulaan, mutta käänsi päänsä pois katsoen surullisesti isäänsä ja Magdaleenaan. Tämä oli miesten tullessa noussut ylös arkailevin katsein, ja nyt hän seisoi paikallaan käsivarret hervottomina ja silmät maahan luotuina.