"Arvaa!"
"Voinko sen arvata?"
"Kyllä se on hyvin helppoa."
"Vai niin. Varmaankin isällesi Langendorfiin?"
Leena nyökkäsi. "Hänelle minun toki täytyi heti kaikki kertoa. Mitä hän siitä sanoo? Hän tulee siitä hyvin iloiseksi! Ja kuinka minä siitä iloitsenkaan, kun te kaksi näette toisenne ja puhelette keskenänne!" Hän laski kätensä Kasparin olkapäille ja puristeli häntä.
"No niin, Leena", sanoi hän joutuisasti, mutta pysähtyi äkkiä ja vältti viekkaasti syrjään katsomalla Leenan kysyvän silmäyksen. Sitten hän lisäsi ajatellen: "Sekin voi joskus tapahtua."
Leena antoi päänsä vaipua.
"Mutta minä iloitsen sydämestäni", jatkoi Kaspar, "ja ihmeellinen sattuma se oli, että kohtasin sinut täällä."
"Niin lähellä sitä paikkaa, missä minä nyt asun? Se onkin ihmeellisintä, että sinä olet eksynyt näin kauas omilta mailtasi."
"Minä olen karannut niinkuin joutava varsa laitumelta ja olen nyt väsyksissä kuin ajettu koira."