Kaspar Engert katsoi vähän aikaa hänen jälkeensä; sitten hän kääntyi ja kulki päinvastaiseen suuntaan. Hän kiersi taasen Hinterwaldenin. Poiketessaan kapealle polulle vihelsi hän pari kansanlaulua ja hymyili samalla kerran toisensa jälkeen; ja jos hymyily oli muuttanut huulet ojennettuun asemaan, oli siinä uusi hymyilyn aihe. Kun hän oli jättänyt kylän taaksensa ja laaja vapaa nummi oli hänen edessään, hän alkoi hyräillä tanssilauluja, ja synkkien honkien alla hän puhkesi äänekkääseen riemuun. Kulkiessaan mahtavien puunrunkojen välitse hän vuorotellen vihelteli ja hyräili erästä säveltä, jonka sanoja hän ei kotvaan aikaan muistanut, mutta kun ne vihdoin juolahtivat hänen mieleensä, hän huusi nauraen:
"Ymmärrys ja viisaus, miekkosta on kaksi; etkö, henttu, sinäkin taivu viisahaksi!"
Sepä oli erinomaisen hassua että hänen piti juuri tätä laulua tapailla, sitä kohta muistamatta! Eikä se oikeastaan ollutkaan ihmeteltävää, sillä hän tuskin kuunteli mitä lauleli, koska ajatukset leijailivat muualla, ja sitä varten ne olisi pitänyt saada niin äkkiä aisoihin.
— — Jos hän ei olisi niin kainostellut, hän olisi varmaan pyytänyt, että minä sitä parempi kuta pikemmin etsisin hänen isänsä käsiini. Huomasin vallan hyvin, että hän olisi mieluummin lähettänyt minut Hinterwaldenista suoraa päätä Langendorfiin. Hänellä ei ole mitään rauhaa, ennenkun vanha Reindorfer on nähnyt minut, ja olen minäkin utelias tuon ukon vuoksi. Niin, rakas Leena, postinkuljettaja jo kiidättää kirjettäsi, enkä minä sitä enää tapaa, mutta minä voin joutua jäljestä ennenkuin aavistatkaan. Kaiketi se käy päinsä? Ja tuo ukko — —?
Hänen palatessaan Grasbodeniin oli aurinko korkeimmillaan. Äkkiä kuin maasta kohonneena ilmestyi hän työntekijäin eteen ja näki heidän hämmästyneistä kasvoistaan, että he olivat käyttäneet hänen poissaoloaan edukseen. Mutta hän ei heitä torunut. "Kiirehtikääpä nyt", sanoi hän, "laiskat ovat huonoja ihmisiä! En vaadi keltään enempää kuin että hän on työssä määrätyn ajan päivästä. Olkaa yhtä reiluja kuin minäkin!"
Hän otti isäntärengin erikseen. "Heiner, huomenna saat pitää talossa isännyyttä. Minä teen huomenna rautatiematkan. Katso, että hevonen on valmiina hyvissä ajoin. Vanhan Sepin työtä ei täällä kovin kaivata, hän tulkoon mukaan ja odottakoon sitten asemalla hevosineen, kunnes palaan."
Hän hieroi tyytyväisenä käsiään.
* * * * *
Vanhan Reindorferin talossa oli sangen vilkasta elämää. Talon vastaisella mäellä kasvavassa kuusikossa paukkuivat kiväärit ja pihamaalla räiskyteltiin pistooleja. Oli pelkkää riemuhumua; talossa vietettiin häitä.
Kun Reindorferin vaimo oli kuollut, alkoivat kaikki ihmiset kuvata vanhalle talonpojalle, kuinka mahdotonta hänen oli yksin hoitaa ja hallita taloansa. Jollei hän tahdo jättää kaikkea rappeutumaan, on hänen ajoissa luovutettava isännyys Leopoldille ja sallittava hänen naida, vaikkapa Herran nimessä Melzerin Seferl, joka kyllä muuttuu emännäksi päästyään, saadessaan ymmärtäväistä kohtelua; ja olemmehan me kaikki, taivas tietäköön, olleet nuoria; aika kunkin taltuttaa! Niinpä kyllä, aika hävittää nuoruuden. Ukkokin tahtoi taas "vaimoväkeä" taloonsa. Olihan se lapsellista, että hän Magdaleenaa ajatellessaan salli muiden tyrkyttää itselleen Melzerin Seferliä, mutta tyrkyttäjiä oli niin kovin paljon, että hän vallan hämmentyi, ja eräänä kauniina päivänä hän suostuikin. Olihan tuo vanha noita, Seferlin äiti, jo kuollut, ja Reindorfer oli juuri häntä enimmän kammonut. Leopold ja Seferl saivat siis toisensa, ja tänään he viettivät häitä.