"Minun päiviäni, te näytätte tuntevan minut, mutta minä en voi teitä mitenkään tuntea."
"Sen kyllä uskon, sillä näemme nyt toisemme ensi kerran; mutta sen kirjeen käsiala, jonka pistit taskuusi, ei ole minulle outo."
"Se on nuorimmalta tyttäreltäni, Leenalta."
"Tiedän sen ja enemmänkin, olematta kuitenkaan velho; tiedän, mitä kirjeessä puhutaan."
"Se ei ole mahdollista."
"Vai ei? Eikö hän kirjota yhtä ja toista hyvää Hinterwaldenista? Ja eikö hän kerro jättäneensä palveluspaikkansa Föhrndorfin Grasbodenissa ja tulevansa pian siihen emännäksi?"
"Niin, niin; kuulepa vain!"
"Ja enkö ole oikeassa että hän kutsuu entistä isäntäänsä Kasparikseen ja puhuu hänestä kaikkea mahdollista hyvää?"
"Niin hän tekee" sanoi vanhus nauraen. "Ja onpa hänellä siihen syytäkin."
"Sitä vastaan en tahdo väittää, mutta hänen hyvä uskonsa ei ilahduta ketään niinkuin minua. Ja kaiken sen jälkeen, mitä olemme puhuneet, en luule antavani sinulle vaikeaa arvotusta, kun kysyn: Kenen luulet minun olevan?"