"Ymmärrän kyllä. Mutta kun minkään pyhimyksen esikuvat ja esirukoukset eivät auta, soveltuvat meihin kaikkiin paikkakuntamme jumalattoman suutarinvaimon sanat: Kaikkia pyhimyksiä olen turhaan rukoillut, nyt täytyy meidän Herramme itsensä antaa apua."
Grasbodenin isäntä nauroi. "Antakaamme pyhimysten olla rauhassa, minä puhun pyhättömästi."
"Siitä pidänkin enemmän."
"Kuule minua, Reindorfer, äläkä pahastu siitä, mitä sanon, ennenkuin olet kaikki kuullut. Kaikki eivät voisi tulla toimeen sellaisissa olosuhteissa kuin sinä, ja ihmiset tuomitsevat sitä eri tavoin, riippuen kunkin katsantokannasta. Toiset nauraisivat sinulle vasten naamaa ja toiset tuntisivat hiljaista vahingoniloa; minä puolestani en huomaa siinä mitään pilkattavaa. Harvoin kuitenkin tällainen suhde muuttuu lapsen onneksi, niinkuin tässä on tapahtunut. Ja oikeastaan se on huono esimerkki aviokunnian ylläpitämisestä, ja minä kyllä pidän varani, etten seuraisi sinun esimerkkiäsi."
"Niin tekisin itsekin. Olet oikeassa. Vaikkei minulla ole mitään hävettävää, täytyy tällaisen suvaitsevaisuuden kuitenkin olla poikkeustapauksena. Sellaiset esikuvat eivät kelpaa, jotka vievät maailman harhaan."
"Mutta minä tiedän myöskin, ettei ihmiskunta ole mikään puutarhan pensas-aita eikä yleinen siveys puutarhasakset, joilla kaikki karsitaan pingotetun nuoran mukaan. Jokaista on arvosteltava omien edellytystensä ja oman lajinsa mukaan, ja minä sanon, että minulla olisi jo sentähden täysi syy pitää sinun ystävyyttäsi arvossa, kun Leenan kaltainen tyttö tahtoo olla sinun lapsesi eikä kenenkään muun. Mutta sinä olet minusta suuresti kunnioitettava mies siitäkin syystä, että olet häntä pienuudesta saakka hoitanut ja vaikeina hetkinä ohjannut häntä pitämään päänsä ja sydämensä oikealla kohdalla, ja sitä, isä Reindorfer, muistan minä niin kauan kuin Herramme suo minun elää."
Vanhus katsahti ylös kyyneleisin silmin ja nyökkäsi vakavana. "Kiitollisuutesi ilahuttaa minua", sanoi hän, "mutta ilman sitäkin täytyisi minun olla tyytyväinen. Kaikessa tapauksessa olen vain tehnyt velvollisuuteni."
"Velvollisuuden?"
"Niin kyllä. Se voi tuntua työläältä alussa, mutta myöhemmin tulee vakuutetuksi, että se on ainoa tapa olla hyödyksi. Kun virran varrella asuvat ihmiset näkevät tavaran virrassa uiskentelevan, ajattelevat toiset hyötyään muistaen: Minä otan sen! Mutta toiset arvioivat vaivojaan ja sanovat: Olkoon siellä! Ja silloin he ajattelevat ryövärien ja hävittäjäin tavoin. Täytyy olla oikein tehty, että pidin tytön luonani ja holhosin häntä siihen päivään saakka, jolloin hänet minulta pois vaaditaan."
"Kuka voisi vaatia sinut hänestä tilille?"