"Mitä arveletkaan, Reindorfer? Kirjeet jotka ystävällisesti lupasit noudan kyllä täältä. En toki salli vanhan miehen juosta minun jäljistäni, joka olen nuori!"
"Heh, ei sinne ole muuta kuin pistäytyä; kun otan keppini, astun vielä kaprakkaan."
"Mutta minulle ei noutamisesta ole mitään vaivaa."
"Ei, minä tulen sinne, en halua että noudat täältä", sanoi vanhus päättävästi.
Kimakka naisen ääni kuului nyt huutavan: "Mutta isä!"
"Se on uusi miniä", sanoi vanha Reindorfer. "Luojan haltuun siis! Tulen niin pian kuin mahdollista, Luojan haltuun!"
Hän otti keppinsä ja astua köpitti kiireesti pois.
Grasbodenin isäntä astui rivakasti pihamaan läpi, nousi rattailleen ja ajoi kylän suureen ravintolaan. Hän asettui siellä tarjoiluhuoneeseen, joka oli täynnä surisevia kärpäsiä. Takasivulla olevasta avonaisesta ovesta näkyi rikkatunkio, jolla kanat kaappivat ja kaakottivat; etumaisesta ovesta nähtiin kylän valtatielle, jota joku Langendorfin asukas tuon tuostakin kulki kumpaanne päin kulloinkin, huutaen "hyvän iltansa" majataloon. Isäntä seisoi tarjoilupöydän ääressä. Hän tahtoi välttämättä kuulla uutisia. "Mitä uutta vieraalle kuuluu?" tiedusti hän eikä ollutkaan halukas kysymyksestään hellittämään. "Te ette ole paikkakuntalaisia. Teidän kotipaikkaanne me emme tunne. Mistä te olette ja miten siellä eletään?" Emäntä sitä vastoin oli taipuvainen itse pakinoimaan ajan ratoksi. Hän istui neulomus polvella huoneen toisella sivulla ja kertoi sieltä kaikkia kylän juoruja, mitä vain tiesi. Niitä ei ollut monta, mutta hän osasi niitä sanoilla jatkaa. Kaspar Engertiä se ei suuresti huvittanut, mutta hän ei tahtonut vaipua ajatuksiinsakaan ja aika tuntui hänestä kovin pitkältä. Hän tunsi tarvitsevansa käsilleen ja silmilleen tarkkaavaisuutta vaativaa tointa, joka kuitenkaan ei saisi olla kovin tärkeää. Jotain urheiluleikkiä, mieluummin sellaista, josta saa lämpimänsä. Hän meni puutarhaan heittämään keilaa isännän kanssa.
Kului aikaa, ennenkuin vanha Reindorfer vihdoinkin saapui. "Kummastelet ehken, kuinka niin pian ennätin", puhui hän läähättäen, "mutta olen ollutkin ahkera." Hän jätti nuorelle isännälle kirjeen ja erään avonaisen paperin. "Tässä on Leenalle vietävä kirje — jos tahdot olla niin hyvä, — tämä toinen on antamani suostumus tyttäreni Maria Reindorferin, kotoisin täältä, avioliittoon Grasbodenin omistajan Engertin kanssa Langendorfista. Koulumestari, joka myöskin on häävieraana, auttoi minua, kun panin sitä kaikessa kiireessä kokoon. Hän vakuuttaa, että se on aivan säännönmukainen. Mutta ole hyvä ja lue läpi, en näet tiedä, voiko häneen luottaa. Häntä janottaa alinomaa, ja viini on kevyttä juoda. Tarkastaminen ei suinkaan ole vahingoksi."
Hän odotti kunnes Kaspar oli jälleen taittanut paperin kokoon ja sitten jatkoi: "Tämä on tarkotettu teidän kylänne pastorille; mitä muuta täällä olisi tehtävä, sen suoritan. Kun kirjotat minulle, niin kyllä toimitan, että meidän pastorimme kuuluttaa teidät saarnastuolista kolme kertaa. Ja nyt minä luulen, että kaikki on järjestyksessään. Et saa pahastua, vaikka käännynkin heti kotiin; minun pitää olla siellä vieraiden seurassa, vaikken siitä suinkaan välittäisi."