"Hyvää huomenta!" vastasi Seferl.
"Kirjettä ei siis tullut eilenkään, mikähän siinä on syynä? Ettehän vain salanne Leenan kirjeitä minulta?"
Miniä kohotti halveksuvasti olkapäitään.
"Minun olisi sittenkin pitänyt mennä Föhrndorfiin, niin, tahi
Leopoldin, onhan Leena hänen sisarensa."
"Leopoldin?" nauroi miniä pilkallisesti. "Hänenkö, jota ei ollenkaan häihin kutsuttu? Luulen, että hänellä on järkevämpääkin tehtävää kuin syytää rahoja tarpeettomiin! Olisin kyllä kernaasti antanut sinun mennä — parin päivän rauha täällä kotona olisi tehnyt minulle hyvää — mutta se ei voinut tapahtua siksi, koska sinut olisi siellä hemmottelulla pilattu ja sitten olisit täällä kotona ollut entistä ärtyisempi. Parin tunnin ystävällisyys ei olisi heille paljoa maksanut, mutta meidän olisi pitänyt suorittaa sitä velkaa vuodet umpeensa. Ei, kiitoksia! Olisi toista, — mutta sitä he karttavat, — jos he pitäisivätkin sinut siellä ja me pääsisimme sinusta ikipäiviksi. Silloin saisit matkustaa tänä päivänä."
"Sen uskon", sanoi vanhus raapaisten seinään tulitikulla.
"Seinästä et saa tulta raapia, sen olen sanonut sinulle useammin kuin kerran."
"Tee tuli, että saan hiilen, sytytän mielelläni sillä. — Tiedän kyllä, että tahtoisit minut ajaa pois talosta. Mutta minun ei tarvitse ottaa hoitoa lahjaksi, koska minulla on itselläni, se on minun oikeuteni; minä liityn tähän taloon, se on minun oikeuteni; ja minun täytyy saada ravinto ja hoito, se on minun oikeuteni."
"Se on minun oikeuteni, — minun oikeuteni, — minun oikeuteni" — jankutti miniä ylenkatseellisen pilkallisesti lyöden halolla tahtia hellan reunaan. "Sitä en tahdo kieltää, minä tarkotan vain, että olisi hauska juttu, jos kultanuppusi ottaisi sinut luokseen ja sinä jättäisit tänne kaikki oikeutesi. Kautta sieluni, minä iloissani antaisin sinulle säästöpennini matkarahoiksi."
Vanha mies vastasi myrkyllisesti: "Mitä olet voinut miestäsi pettämällä säästää puolessa vuodessa ja kolmessa viikossa?"