"Tahtoisitko lähteä ulos kanssani?" kysyi poika. "Äitisi ei sitä kiellä."
"En tiedä, onko se oikein", vastasi tyttö. "Rahvas on jo nähnyt, kuinka usein sinä käyt täällä, eikä nuori tyttö saa siitä hyvää mainetta, jos kauan seurustelee pojan kanssa. Eikä siitä ole iloa eikä etua."
"Kuulepa, kuinka hän osaa olla taitava", mutisi ämmä hymyillen Leopoldille hampaattomalla suullaan. "Hänestä saa joku oivallisen eukon."
"Eikö minulla sitten ole rehelliset tarkotukset?" kysyi Leopold.
"Itse sen parhaiten tiedät", ärähti tyttö.
"Minulla on rehelliset tuumat", sanoi Leopold kiivastuen, "minulla on aikomus tehdä sinusta meille emäntä."
"Ah, rakas ystävä! Mutta ymmärräthän, ettei kylän kansa tiedä siitä mitään."
"He saavat sen tietää huomenna ja isä jo tänä iltana!" Leopold sanoi tämän varmalla äänellä, ikäänkuin koko asia olisi ratkaistu, sitten kun hän on tahtonsa ilmaissut, ja ikäänkuin isän kanssa haastaminen ei olisi hänestä tuntunut vähääkään vastenmieliseltä.
"Jospa, rakas Leopold, tämä olisi aivan totta!" huudahti Josefa.
Vanha äiti puristi käsiään iloisesti hämmästyen ja lausui: "Jeesus sentään! Tällaisesta onnesta, tyttö, saat kiittää Herraa kaiken ikäsi."