Mutta mitä lähemmäksi isänsä taloa hän tuli, sitä mukaa hän hiljensi ääntään. Äänetönnä hän astui sisään, äänetönnä nautti yhteistä ilta-ateriaa. Ja kun Reindorfer nousi tehdäkseen ennen maatamenoa tavallisen tarkastusretkensä karjakartanolle ja puutarhaan, seurasi Leopold häntä.
Vanhus seisahtui tämän huomattuaan.
"Miksi juokset jäljestäni kuin rakki?"
"Isä", lausui Leopold lähemmäksi astuen, "ei tämä elämä enää kelpaa."
"Mikä elämä?"
"Minä huomaan, ettei minun ole hyvä elää enää naimatonna. Olen jo tarpeeksi kauan viivytellytkin; nyt se ei enää käy päinsä."
"Vai tahdot naida?" kysyi isä ällistyneenä.
"Tahdon", vastasi poika.
"Olet kenties jo valinnut omasi?"
Leopold nauroi.