"Katsopa vain! Ja ken hän on?"
"Melzerin Seferl sopisi minulle hyvästi."
"Melzerin Seferl!" Vanhus katsoi suoraan poikansa silmiin, ja huomatessansa, ettei tämä laskenut leikkiä käänsi hän pojalle selkänsä ja mörähti: "Jos välttämättä tahdot naimisiin, niin etsi joku muu; tämän kanssa ei sinua koskaan vihitä, ei minun eläessäni."
"Miksi ei, isä? Pitäneehän minun tietää syy?"
"Syy?! Tahtoisinpa todella tietää, kuka hänet ottaisi miniänä kotiinsa — ja kenties hänen äitinsä, se vanha noita-akka tulisi kaupanpäälliseksi? Sinä olet mieletön, poika! Etkö ole kuullut, miten paljon hänestä puhutaan, eikä suinkaan hyvää?"
"Rahvas haastaa usein liikoja", sanoi Leopold rohkeasti.
"Mutta tässä tapauksessa hyvällä syyllä. Ja vaikkapa vain kolmanneskin puheesta olisi totta, kyllä sekin riittäisi."
"Olkoon totta vaikka kaikki, joka ainoa sana, niin olisi hyvä tietää kehen se maailmassa koskee, kun minä en siitä ole millänikään, en lainkaan välitä."
"Säälittävä hupakko, kyllä näen, millä loruilla sinut on lumottu."
Pojan oli kiusallista kuulla, ettei hän toimisi oman vapaan päätöksensä perustuksella, omasta halusta, kaksin verroin kiusallisempaa sentähden, että se oli totta. Hän vastasikin sangen kiivaasti: "Minä nain hänet kaikessa tapauksessa."