"Tee niin, mutta naineena sinä tuskin saat keltään talonpojalta renginpaikkaa, ja minun talooni et jää minun eläessäni etkä sittenkään kun silmäni suljen."
"Vai niin", sanoi Leopold, jolta mielenliikutus tahtoi tukahduttaa sanat kurkkuun, "luulen, että sinä kuitenkin vielä harkitset, voitko kuulla lapsesi olevan vieraan palveluksessa."
Vanha Reindorfer kohautti olkapäitään. "Himosi on sinut tänään juovuttanut; nuku pois humala ja tule raittiina luokseni." Niin sanoen hän lähti.
Kun nuori Reindorfer seuraavana päivänä astui vanhan Melzerin pirttiin, sanoi Josefa heti, ettei hän ollut samanlainen kuin edellisenä iltana. Ja tyttö sai hyvin helposti urkituksi, millainen kohtaus isäni ja pojan välillä oli ollut ja kuinka isä jyrkästi vastusti aiottua avioliittoa.
Mutta Leopoldille tyrkytettiin se käsitys, ettei hänen, jos hän todella pitää Josefasta, sovi ensimäisestä vastoinkäymisestä säikähtyä. Mitään puuta ei kaadeta yhdellä iskulla. Leopoldin täytyy vain alinomaa ja väsymättä ahdistella isäänsä tällä kysymyksellä. Ja kun isä huomaa, kuinka vähän hänen vastustuksensa hyödyttää, hän lopulta siihen kokonaan väsyy. Hänen uhkauksellansa, että hän ajaa Leopoldin pois kotoa ja tekee hänet perinnöttömäksi, ei voi olla vakaata tarkotusta; sillä tiedetäänhän kuinka ukko rakastaa ainoaa poikaansa — ja täydellä syyllä, sillä onhan Leopold todellakin sellainen poika, jota täytyi rakastaa ja josta vanhemmat saattavat olla ylpeitä. Rakastavathan muuten kaikki ihmiset häntä. "Kaikilla ihmisillä" tässä tarkotettiin vanhaa Melzerin muoria ja hänen tytärtään.
Siitä hetkestä alkoi erimielisyys isän ja pojan välillä; siitä alkaen lakkaamattomat pyynnöt ja niiden hylkäämiset, nuhteet ja valitukset, hyökkäykset ja uhkaukset alinomaa vaihtelivat keskenään. Leopold odotti ja väijyi lakkaamatta sellaista tilaisuutta, jota hän voisi hyödyksensä käyttää; hän toivoi jotakin satunnaista tapausta, joka muuttaisi olot hänelle edullisiksi, tulisipa sitten isälle joku heikko hetki tahi vaikkapa kuolema…
"On se risti sekin, kun ainoa poika karttaa naisväkeä", huokasi ukko; "ken ei itse osaa pyydystää, hän joutuu pian saaliiksi."
Toistaiseksi hän mietti vain sitä, miten saisi rauhan pojalta ja voittaisi aikaa. Ja sentähden hän vastasi eräänä päivänä, kun Leopold taasen vakuutti ei koskaan luopuvansa Seferlistä: "Kannattaako nyt puhua alituiseen samasta asiasta? Onhan viljankorjuu suoritettu ja leiriharjotuksiin kutsutaan aivan heti. Sitä ennen ei kuitenkaan voida mitään ratkaista, miksi siis puhummekaan ja kiusaamme toisiamme alinomaa? Onhan aikaa puhua sittenkin kun palaat, jos et sitä ennen ole muuttanut mieltäsi."
Kun nuori Reindorfer ei saanut mitään puolustusta äidiltään, joka tässä asiassa oli yksimielinen miehensä kanssa, hän huomasi, ettei voisi mitään saada aikaan ennen palaamistaan. Hän päätti siis luopua turhaan tuhlaamasta sanoja, mutta isä saisi muuttumattomasta päätöksestä huomata omistavansa pojan, joka ei luovu siitä, mihin on kerran ajatuksensa iskenyt. Ja siksi oli tällä kertaa viisainta taipua.
Reindorferin talossa hiljaisesta suostumuksesta syntynyttä aselepoa eivät ränstyneen torpan asukkaat hyväksyneet, koska se lykkäsi heidän toivomansa määrän tuota tuonnemmaksi. Mutta vanhan Melzerin muorin huolekkaasta katseesta huolimatta Josefa yhä säilytti luottamuksensa, hän oli aivan varma Leopoldistaan.