Magdaleena nauroi. "Eipä kyllä! Luuletko, että minä nyt saisin kulkea kanssasi? En missään nimessä! Kun hän äskettäin näki meidät yhdessä, hän kielsi sen taas ankarasti."
"Mutta me kuljemme yhdessä sittenkin! Sinä et muuten välittäne hänen kielloistaan enempää kuin Leopoldkaan?"
Magdaleena katseli kummeksien. "Mutta onhan tämä aivan eri asia!"
"Tulee hauska, kun Leopold saapuu kotiin", jatkoi nuorukainen, "sinun pitää toimittaa hänet minun tuttavakseni. Sitten me neljän liikumme yhdessä ulkona, hän Seferlin kanssa ja minä sinun."
Magdaleenan kasvot lensivät punaisiksi ja hän vastasi kiivaasti: "Mitä ajatteletkaan, tyhmä heikale? Isä on aivan oikeassa; minä en kulje enää koskaan sinun kanssasi. Kleehuberin Franzilla on myöskin sama tie minun kanssani. Hän puhuu minulle lehmistä ja vuohista, mutta ei mistään sellaisesta, jota minä en tahdo tietää."
Hän käänsi selkänsä ällistyneelle nuorukaiselle ja meni pois niin kiireesti, että pienet jalkineet narisivat.
Kun hän lähestyi kotiaan, seisoi Reindorfer jälleen portilla. Magdaleena astui suoraan ukon luokse. Hänen poskensa olivat punaiset, huulet lujasti puristuneet yhteen ja sieramet laajentuneet.
"Hyvä ilta, isä", hän sanoi.
"Hyvää iltaa! Näytät närkästyneeltä."
Florian meni juuri ohi tietä myöten. Hän ei ollenkaan katsonut heihin.