Josefa selviytyi ensiksi, tempaisihe nopeasti irti ja sanoi: "Älä rupea niin rohkeaksi! Näetkö, että tuolla on Leopoldini, ja häntä rakastan tuhannen kertaa enemmän, niinkuin olen sanonut tuhansia kertoja."
Nuorukainen astui nyt Leopoldia vastaan, ojensi hänelle kätensä ja lausui: "Jo nyt helkkarissa, oletko sinä Reindorfer? Vai olet sinä jo palannut? Eipä muuta kuin terve! Mutta kun sinä marssit paikalle, saa reservi väistyä. En ole voinut häntä sinusta vierottaa, en tässä maailmassa!"
Leopold kääntyi äänetönnä takaisin ja meni matkoihinsa.
Josefa työnsi toisenkin ulos.
"Joudu jäljestä, jotta hän näkee sinun poistuvan täältä!"
Hän kääntyi jälleen pirttiin. "Olipa hyvä, ettei äiti huomannut mitään… Minä luulen, että hän kyllä tulee takaisin." —
Reindorferin talossa eivät isä ja palannut poika vaihtaneet suinkaan sydämellisiä tervehdyksiä. Mutta ukko sieti tyynin mielin pojan syytökset, että hän vastaanhangotuksillaan ja viivyttelyillään oli riistänyt häneltä rakastetun, jolla nyt jo oli toinen. Vanha Reindorfer toivoi vain, että asia olisi lopullisesti ratkaistu.
Kahdeksaan päivään Leopold ei tähän kysymykseen kajonnut, mutta hän oli ärtyinen ja tyly. Kun hänellä ei kotona ollut mitään tekemistä, kulki hän metsään, aina samaa tietä, jota oli Josefan kanssa ennen kulkenut. Sattuipa sitten, että hän eräänä päivänä sattumalta kohtasi tytön polulla, joka oli niin kaita, ettei kohtausta voinut mitenkään välttää.
Nuori Reindorfer katsoi ylös vasta silloin, kun tyttö oli aivan hänen edessään. Hän painoi hattuaan alemma ja aikoi astua ohi, mutta Josefa tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet.
"En tiedä, mikä sinuun on mennyt", hän sanoi, "sitten kun tuon kaupustelija Aloisin luonani tapasit, ikäänkuin me, hän ja minä, olisimme käyttäytyneet sopimattomasti! Tee miten tahdot, ja minun puolestani saat kernaasti kääntää selkäsi minulle sekä meidän mökille, mutta sitä en voi sietää, että ajattelet minusta jotakin pahaa."