"Minusta nähden ei se ole väärin ajateltu eikä liikoja vaadittu; olisi sinun toki pitänyt säästää minut tapaamasta toinen luonasi."
"Kenen syy se on? Minä olen köyhä tyttö, jonka on pidettävä hyvänään paljonkin tässä maailmassa! Enkö jo tuttavuutemme alussa sanonut sinulle, etten minä voi kieltää poikia pitämästä itseäni kauniina, ja että minun on täytynyt oppia karttamaan heidän paulojaan? Ja sinä olet sanonut, ettet sinä siitä välitä; vieläpä sanoit, ettet sinä sellaista tyttöä tahdokaan, jota muut eivät sinulta kadehdi. Kun minulla sitä paitsi ei vielä ole mitään varmuutta, niin voinko minä ajaa muut pojat päistikkaa luotani? Kun sinä et tee tuumasta totta, kuinka voit vihotella siitä, jos muut koettavat minua miellyttää; eikö heillä ole siihen sama oikeus kuin sinullakin? Jos minä olisin sinun emäntäsi, ei sinun tarvitsisi sellaista kärsiä, ja silloin minäkin tietäisin tehtäväni!"
"Mutta sehän on ollut minun tarkotukseni, että sinä käyttäytyisit niinkuin olisit vaimoni! Enkö sanonut, että palattuani teen kaikki selväksi? Niinkö vähän sinä luotat minuun?"
"Enemmän kuin sinä ja enemmän kuin oikeastaan pitäisi, se on selvästi tullut näkyviin! Luuletko sinä, että muut ihmiset tietävät ja uskovat sen, mitä sinä olet minulle sanonut ja minä uskon? Pahansuova rahvas kadehtii muutenkin onneani, ja jos minä olisin siitä kertonut sille, olisi sitä katsottu kerskaukseksi ja minulle olisi naurettu. Siksi minä olen odotellut, että voisin näyttää heille pitkää nenää, kun sinun aikeesi rehellisyys tulee ilmi. Mutta nyt — nyt voidaan täydellä syyllä pilkata minua, nyt minä olen saanut palkkani siitä, että olen luottanut sinuun enemmän kuin sinä minuun!" Hän nosti esiliinan silmilleen.
Nuori Reindorfer seisoi hämillään. "Ei se kuitenkaan ollut tarpeellista, että annoit tuon tyhmän kaupustelijan pitää itseäsi vyötäisiltä", sanoi hän hetkisen kuluttua.
Josefa laski esiliinan silmiltään ja nauroi. "Kaikkia vielä, tarvitseeko sinun olla peloissasi jonkun tähden? Ei kenenkään koko seudulla, sen minä sanon! Jos sinulla on vakaat aikomukset, en minä välitä kestään muusta tuon vertaa." — Hän näpäytti sormillaan. — "Tahtoisinkin tietää, ketä voi rakastaa enemmän kuin sinua."
Tämä oli palsamia haavoihin.
Leopold tuli kotiin hyvin myöhään ja selitti hämmästyneelle isälleen, että hänen ja Josefan väli oli jälleen hyvä ja ettei hän enää pitemmältä aprikoi, vaan ottaa Josefan vaimokseen, vanha Reindorfer saa siihen kiltisti taipua.
Vanhus sai pidätetyksi hirmuisen kirouksen, nousi istualtaan ja lausui: "Olisi epäkristillistä sanoa, mitä ensi kiivaudessa aioin; tee kolmen perkeleen nimessä mitä tahdot, juokse suoraa päätä häpeään ja turmioon, sinä, ainoa rakas poikani! Sanon vain jotakin, jonka pitäisi saada sinut näistä ajatuksista, jos sinulla on rahtuakaan järkeä jälellä. Nyt on rauhattomat ajat; olet päässyt reservistä, mutta nostoväkeen kuulut vielä kaksi vuotta. Nai sitten, kun olet kokonaan vapaa!"
"Vai pitäisi minun odottaa kaksi vuotta!" huusi poika. "Sano suoraan, että toivot minun silläaikaa jättävän koko homman."