Koira oli peloissaan ja ryömi olkien sisään. "Tule tänne! Tule!" Koira totteli ja Reindorfer hiveli kädellään sen leveää otsaa. "Niin, niin, sinä olet kunnon Vahtini, kyllä sen tiedän", sanoi hän, samalla kun koira teki hänen edessään kömpelöitä hyppyjä. "Sinuun saa luottaa. Sinun on helppo olla, mikä olet. Eikä sinulla ole paljon ikääkään, tuskin kahtakymmentä vuotta! Sinä olet vain tyhmä eläin ja siksi jäät … mutta hyvä koira!"
Hän kumartui ja tyynnytteli yhä enemmän veikistelevää koiraa. Silloin palvelija astui rivakasti yli pihamaan, pysähtyi hänen kohdalleen ja sanoi: "Isäntä, nyt se on saatu, tyttö on."
Reindorfer säpsähti, katsoi ylös, siristi silmiään, mutisti suutaan ja nyökäytti nopeasti päätään kaksi kertaa. Hän uskoi hyvin suoriutuneensa, sitä ei voitu selittää muuksi kuin tyytyväisyyden ilmaisuksi saapuneen sanoman johdosta. Ainakin palvelustyttö sen siksi käsitti; hän riensi keittiöön, avasi kamarin oven ja virkkoi nauraen: "Isäntäkin jo tulee!"
Reindorfer tuli, ja lähestyi vuodetta parin askeleen päähän. Vaimoonsa katsomatta hän lausui: "Olen iloinen, kun kaikki on hyvin."
Lapsi pantiin hänen käsivarrelleen. Se kirkui kovasti sekä näytti terveeltä ja vahvalta.
Siinä se siis oli. Sillä ei ollut tunnusta eikä merkkiä … lapsi kuin lapsi.
"Saakoon hän elää!"
Talonpoika pudisti päätään, hänen kätensä vapisivat pienokaista kannattaessa, ja synnyttäjä pyysi kiireesti lasta takaisin.
Kun hän oli muutamalla sanalla kiittänyt kumpaakin vierasta vaimoa "ystävällisestä avusta", etsi hän tupakkavehkeensä ja meni ulos. Keittiössä hän sytytti hiilellä piipun, painoi sitten sen kannen kiinni, ja meni yli pihamaan maantielle, jossa hän käveli kuin unissaan.
Sekavina, vaihtelevina kuvina tulivat vanhan miehen mieleen hänen elämänsä muistelmat. Hän kokoili ja tutki niitä, niin kaukaisempia kuin lähempiäkin, kaikkia kärsimyksiään ja nautintojaan, pahoja töitään ja hyviä harrastuksiaan, ja hän koetti niitä punnita toistensa rinnalla. Sillä ihmisen töillä ja elämänkokemuksilla täytyy toki jotakin merkitystä olla. Ilojen ja surujen, kunnollisuuden ja vääryyden täytyy toki vastata toisiaan! Mutta hänen laskustaan ei tullut tasaisia summia.