Nuorukainen sai siitä syytä huudahtaa riemusta, ja kun neito hämmästyneenä tempaisihe irti ja aikoi juosta pois, tarttui hän häneen ja kuiskasi: "Älä ole vihainen! Tunnen itseni niin äärettömän onnelliseksi, ja se minun piti jotenkin ilmaista, en luule kenenkään syrjäisen kuulleen sitä. Tule tänne jälleen huomen-iltana, sitten puhun äidilleni. Mieluimmin uskoo salaisuutensa vaimoväelle, sillä he muistavat oman lempiaikansa, ja avioliiton puuhaaminen on heille rakasta."
Magdaleena puristi hänen kättänsä.
"Hyvää yötä!" sanoivat molemmat ja erosivat; tänä iltana ei heillä enää ollut toisilleen muuta sanottavaa.
Magdaleena kulki alamäkeen polkua pitkin, Florian katsoi hänen jälkeensä, kunnes hän oli saapunut orapihlajapensaan kohdalle, jolloin poika huusi: "Huomen-iltana!"
Neito pysähtyi, taittoi pienen oksan ja sanoi hiljaa: "Huomen-iltana!" Sitten hän jatkoi matkaansa häiritsemättä ja estämättä; yölinnut pysyttelihevät ylhäällä kuusten oksien suojassa, orapihlaja oli antanut hänelle kukkivan oksan ja ruoho oli kasteen painosta taivuttanut kortensa ja nuppunsa alistuvasti maata pitkin. Maantielle saavuttuaan nuori tyttö katosi varjoon.
Florian kuunteli vielä, kuinka veräjä avautui ja sulkeutui; sitten kulki hän iloisesti metsän läpi.
Halki kuusikon kirkkaassa kuutamossa! Metsä oli niin juhlallisen tyyni ja rauhallinen kuin temppeli, ja Florian riensi äänetönnä eteenpäin sykkivin sydämin ja nopeasti hengittäen. Kun hän saapui metsän toiselle puolelle ja näki vanhempiensa kodin alhaalla edessään, hän oli melkein ilonhuumauksessa, tarttui nuoreen kuuseen metsän reunassa ja yritti tempaista sen maasta.
Mutta puu piti itsepintaisesti vastaan, pisti neuloillaan ja mutisi:
"Ei tästä ihan helpolla lähdetä!"
Florian luopui nauraen yrityksestä.
Vielä katseli hän hetkisen äänetönnä seutua, ojensi sitten käsivartensa ikäänkuin tahtoen syleillä edessään olevaa maisemaa ja huusi: "Jumala, kuinka kaunis sinun maailmasi onkaan!"