Sitten meni hän hiljaa myllylle ja hiipi makuupaikkaansa. "Kukaan heistä ei tiedä, mitä minä tiedän." Hän hymyili mielihyvällä, sitten oli hänellä yksi ainoa ajatus: huomenna!
"Ainoa, joka on arvokasta maailmassa on minun! — — Vaikkei se enää huomisen jälkeen olekaan salaisuus muille kyläläisille, on vielä sittenkin yksi salaisuus meille kahdelle ja se on kaunein! — — Ajatteleeko hänkin niin? sitä kysyn häneltä — huomen-iltana — oi, jos olisi jo huomen-ilta!"
Ei ollut mitään viisaampaa keinoa, kuin nukkua tämän päivän jäännös, ja silloin onkin jo käsillä huomen.
* * * * *
Vanha Reindorfer oli vielä ulkona ja poltteli tupakkaa lehtimajassa, kun Magdaleena tuli kotiin. Hän puisti päätään, kun tyttö riensi hänen ohitsensa ja sanoi: "Hyvää yötä, isä!"
Magdaleena meni äidin kanssa yhteiseen makuuhuoneeseen. Vanha emäntä oli vaipunut sikeään uneen. Magdaleena aukaisi hiljaa ikkunan; vieno, tuoksuva tuuli huokui korkeasta kuun valaisemasta kuusikosta, jonne hänen silmänsä sattuivat.
Tämä hänessä vallitseva tunne oli siis rakkautta! Ihmiset puhuvat siitä paljon, mutta kukaan ei voi sitä oikein kuvailla! — — Tuolla hän nyt kulkee metsän halki, on kenties jo ennättänyt sen toiselle puolelle ja alkaa painua alamäkeen myllylle. — "Hyvää yötä, Flori!" — Ja sitten tulee aika, jolloin heidän ei tarvitse kulkea eri teitä, vaan he saavat olla aina yhdessä, ja silloin hän Jumalan ja ihmisten tietäin tahtoo olla Florianin oma, kaiken elin-aikansa!
Hänen kätensä puristivat ikkunan kehystä, ikäänkuin hän olisi tahtonut musertaa sen.
"Sinusta pitää tulla hänelle kunnon vaimo", sanoi hän syvästi hengittäen, antoi käsivarsiensa vaipua ja katsoi kuutamoiseen yöhön. Mikä tyyni ja ystävällinen hohde hiljaisen maan yllä! Ja jälleen valtasi hänet sama tunne, jota hän aikaisemmin oli tuntenut: tämä maailma on meidän, me jaamme sen keskenämme ja lahjotamme toisillemme!
Häntä puistutti iloinen väristys ja veri tulvi hänen kasvoillensa. Hän sulki kiireesti ikkunan ja meni levolle.