Reindorfer astui silloin hänen luokseen ja sanoi levollisesti: "Älä ole niin kummallinen ja hämmästynyt, voitaisiinhan luulla että siinä on, ties taivas, vaikka mitä takana! Minä en vain käsitä, kuinka mylläri voi päästää vaimonsa tällaiselle asialle, kun hän tietää, että minun ja hänen täytyy aina olla toistemme vihamiehiä. Mutta eihän muuta tarvita kuin sanotaan: Kiitoksia paljon tarkotetusta kunniasta, mutta siitä ei tule mitään. Nuoret saavat unohtaa toisensa, ja sillä on asia ratkaistu."
"Ratkaistu? Kuinka se niin voidaan ratkaista?" sanoi myllärin vaimo kiihtyneenä. "Otan varteen jokaikisen sanan, jos sinä, Reindorfer, voit esittää syyn kieltoosi; olisihan mahdollista, että siinä on hiven tervettä järkeä. Mutta kun itsepäisesti ja järjettömästi asetutaan estämään kahden nuoren ihmisen elämän onnea, sitä en voi vastaansanomatta kuunnella. He sopivat yhteen kaikin puolin niin hyvin ijän kuin mielenlaadun puolesta, kummankaan suku ei ole etevämpi toistaan, eikä minun kosimistarjoukseni pitäisi olla halveksuttava, minun mielestäni pitäisi sen sinulle kelvata. Ja tuo vihamielisyys sitten sinun ja mieheni välillä! Luulisi sinussa olevan sen verran kristillistä mieltä, että luovut siitä, unohdat sen, varsinkin kun toiset saisivat sen tähden syyttömästi kärsiä! Ole siis ymmärtäväinen ja harkitse paremmin, ethän voine vastustaa oman lapsesi onnea."
"Puhut paljon samalla hengähdyksellä, myllärin vaimo", sanoi Reindorfer, "ja vaivaat itseäsi turhaan, tässä ei mikään harkinta auta; usko minua, minä teen niinkuin täytyy tehdä."
Myllärin vaimo löi käsiään yhteen. "Laupias taivas, mutta oletko sinä sellainen visapää! Mutta odotahan, niin vähällä et minua tyydytä, me puhumme vielä asiasta jonkun kotvan. Sano minulle kuinka voi vuosikausia kantaa kaunaa lähimäistään vastaan ja jatkaa sitä vielä sittenkin kun sekä vastustajan lapsen että omankin täytyy siitä kärsimystä saada! Sano se, minä pyydän!"
Reindorfer puhalsi pidätetyn hengityksen hampaiden välitse ja sanoi sitten: "Minä pyydän sinulta, myllärin vaimo, että lopetat turhan puheesi! Kun teitä, naisväkeä, voi taivuttaa mihin hyvänsä, kun vain osaa käyttää kieltään eikä vähällä hellitä, niin te luulette samalla tavalla voivanne muuttaa miesten päätöksiä. Mutta se on erehdys. Ken on mies, hän pysyy sanassaan ja toimii sen mukaan."
"Sittenpä nähdään! Mutta jos tahdot seurata hyvää neuvoa, niin kuule jo tänä päivänä, mitä minulla on sinulle sanomista, ja anna siihen järkevä vastaus, muutoin tulen minä jälleen huomenna, ylihuomenna ja joka päivä, kunnes sen vihdoinkin saan."
Reindorfer katsoi vakavasti myllärin emäntään. "Sen sinä jätät tekemättä! Miehesi tiesi varsin hyvin, ettei sinun tänne tulosi mitään hyödytä, ja hän olisi todellakin voinut sinulta sen vaivan säästää. Kysy häneltä omantuntonsa nimessä, voinko minä toisin menetellä!"
"Minä en aijo säästää kysymyksiä, ja saat uskoa, että jos minä huomaan hänessä syyn teidän kieroon väliinne, niin täytyy hänen ensiksi ryhtyä hyvityspuuhiin. Huomenna sanon sinulle, mitä olen aikaansaanut!"
"Älä ole tungettelevainen, myllärin vaimo. Sinä puhut umpimähkään niinkuin sokea väreistä. Sanon, että kysymys on nyt lopullisesti ratkaistu, minä en tahdo siitä enää kuulla. Pidän sinua arvossa, enkä ole muutoin töykeä, mutta jos tulet vielä tätä asiaa puhumaan, täytyy minun näyttää sinulle ovi saadakseni olla rauhassa."
Myllärin vaimo kääntyi hänestä loukkaantuneena.