Ystävällisesti kuningatar ojensi kätensä noille molemmille, sillä välin kuin Adelheid vielä hetkisen istui miehen vahvalla käsivarrella, tuttavallisesti kuiskaten hänelle: "Pietari, mitä ne suuret kyyhkyset tekevät? Tiedäthän, että on kulunut pitkä aika siitä kuin minä ne viimeksi näin. Wernheri antoi minulle virnoja mukaan, että saisin syöttää linnuille. Luuletko, että ne syövät kädestäni?"
"Kyllä kaiketi, miksi eivät ne sitä tekisi?" sanoi ystävällinen mies ja laski lempeästi tytön maahan, "Mutta nyt kaikkein ensiksi täytyy vieraittemme saada vähän virkistystä. Trudel, sinä kaiketi pidät siitä huolen?"
He seisoivat siinä pitkän valkoiseksi maalatun talonpoikaistalon päärakennuksen edessä, jonka seiniä viiniköynnökset peittivät. Piha oli siistiksi lakaistu. Sen molemmilla puolilla olivat avarat tallit ja navetat. Kaksi sievää, siististi puettua palvelustyttöä tuli sieltä esiin, ja he tervehtivät kuningatarta, joka käski vanhemman heistä kertoa, miten nautakarja ja siipikarja menestyivät. Bertha lausui heille monta kiitos- ja kehoitussanaa, sillä he olivat ahkeria ja uskollisia, ja kuningattaren tyytyväisyys tuotti heille nyt suurta iloa. Pietari näytteli ylpeänä ja tyytyväisenä puutarha-uudistuksiansa, jotka olivat erittäin onnistuneet. Hän oli laittanut vihanneskasvisarkoja, kylvänyt kurkkuja ja meloneja, vieläpä istuttanut kastanja- ja viikunapuita. Siemeniä ja istukkaita hän oli saanut luostarin puutarhasta, ja kaikki ne näyttivät hyvin menestyvän ja kasvavan. Siihen aikaan olivat luostarien puutarhat parhaiten viljeltyjä; suurin osa muuta seutua oli vielä erämaan kaltaisessa tilassa. Maalaiskansan velttous ja huolettomuus tuntui melkein auttamattomalta, siitä asti kuin hunnit, joiksi he unkarilaisia nimittivät, aina yhä uudestaan tunkeusivat maahan hävittäen sitä. Bertha ja hänen voutinsa saivat kovin taistella tätä juurtunutta toimettomuutta vastaan. Mutta he eivät väsyneet. "Tulee kyllä vielä parempia aikoja", lohdutti kuningatar ystävällisesti, kun Pietari valitti, etteivät hänen ponnistuksensa mitään auttaneet, "parannus kyllä tulee, vaikka vähitellen. Ihmiset oppivat iloitsemaan työn siunauksesta. Tuo autio lakeus tuolla vuoren rinteellä on kerran viinitarhoina kukoistava. Kuuma liuskakivipohja sopii sellaiseen viljelykseen täällä yhtä hyvin kuin Schwabenissa. Ehkä mekin saamme sen vielä nähdä, Pietari, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan!"
Kuningattaren keskustellessa Adelheid ruokki kyyhkysiä ja iloitsi siitä, että ne olivat kesyt. "Katso, äiti, tuota valkoista kyyhkyä, tuota jolla on ruskeat siivet ja kruunu päässä! Sen nimi on Immo. Se lentää olkapäälleni ja nokkii virnoja suustani! Tämä valkoinen lempeä, joka on kädelläni, on tuon toisen puoliso. Katso, miten se nokkii!"
Wernheri seisoi vieressä, iloiten samoin kuin tyttökin. Silloin Trudelin pyöreät ystävälliset kasvot pistäytyivät ovesta näkyviin; hän pyysi vieraita aamiaiselle. Erinomaisen hyvältä maistuikin, pitkän ratsastuksen jälkeen, vasta leivottu vehnäleipä, rasvainen, voimakas juusto ja makea rievä maito.
"Nyt meidän täytyy ratsastaa eteenpäin metsätietä pitkin ja sitten kotiin jälleen", sanoi kuningatar. Vastenmielisesti erosi lapsi tästä miellyttävästä paikasta, mutta äitiä vastaan tietysti ei sopinut sanoa. Pian he siis istuivat jälleen ratsujensa selässä ja lähtivät, jätettyään sydämmelliset jäähyväiset, metsään päin. Bertha kehräsi kuten ennenkin. Hevosen selässä istuessaankin hän ahkerasti teki työtä, osottaen siten esimerkkiä, joka sai monet häpeämään.
Vuohilauma oli laitumella vihreällä rinneniityllä, jossa kasvoi hyvänhajuisia alppiyrttejä. Kallionkielekkeellä istui paimentyttö iloisesti joikuen ja kehräten uutterasti. Ratsastajat tulivat esiin metsästä tienkäänteessä, ja kuningatar huudahti: "Ah, mikä ihana näky! Paimentyttö, joka paimentaa laumaansa ja kuitenkin kehrää! Sellaista en ole koskaan ennen nähnyt täällä Burgundissa, ja se virkistää mieltäni. — Tule tänne lapseni", pyysi hän ystävällisesti, "ja näytä työsi ja itsesi kuningattarellesi!"
Punastuen totteli tyttö.
"Sinä todellakin näytät siistiltä tytöltä; sinun asuntosi luona ei lähde turhaan virtaile, sinä ansaitset kiitosta. Annappas kun katson työtäsi. Kas, miten hienoa lankaa! Tarpeeksi hienoa kuninkaallista pukua varten! Jos kaikki tytöt rakastaisivat työtä kuten sinä, niin näyttäisi tämä maa toisenlaiselta! Mikä on nimesi, lapseni, ja missä asut?"
"Nimeni on Gisela, ja minä asun metsän tuolla puolen, äitini, Jutta rouvan kanssa. Vuohet ovat tässä ympäristössä asuvien talonpoikien omia. Minä johdan ne joka aamu laitumelle ja ajan ne taas illalla kotiin."