"Ole levollinen, lapsi", lohdutteli kuningatar. "Älä puhu, olet vielä liian voimaton. Me nostamme sinut hevosen selkään ja viemme kotiin, sinne ei ole pitkä matka."
Wernheri nosti tytön ratsun selkään ja kuningatar auttoi; sitten poika kulki hevosen vieressä pidellen kiinni tytöstä. Hitaasti he matkasivat eteenpäin, kunnes joutuivat linnan luo ja ratsastivat linnanpihaan. Kuningattaren viittauksesta tuli Irmengard ja nosti uupuneen tytön syliinsä.
"Hoida häntä niin hyvin kuin voit", sanoi Bertha, ja Irmengard vei hänet palvelijain huoneustoon.
* * * * *
Monta viikkoa oli kulunut. Kultakutrinen tyttö oli tullut terveeksi. Hän oli nyt puhtaassa puvussaan ihan toisen näköinen kuin ennen, kultakutrit olivat paksuissa palmikoissa ja posket hohtivat ruusuisina. Kun ei enää ollut mitään tartunnan vaaraa, oli Adelheid joka päivä päässyt tytön luo viemään hänelle kukkasen tai mehukkaan hedelmän ja muuten ystävällisesti häntä katsomaan. He eivät paljon puhuneet keskenänsä, sillä vieras tyttö oli ujo vielä, mutta kuitenkin Adelheid sai tietää, että hänen nimensä oli Waltrud sekä että hän oli kotoisin Saksenista.
Tänään Waltrud istui ensi kerran linnan suuressa salissa. Kuningatar kehräsi, kuunnellen molempien lasten iloista puhetta. Adelheidia kohtaan tyttö oli ujostelematon ja vastasi avomielisesti hänen lapsellisiin kysymyksiinsä.
"Kuinka vanha sinä olit, kun juutalainen otti sinut mukaansa?"
Waltrud mietti. "Kahdeksan vuoden, luullakseni, ehkäpä yhdeksän. Kolme kesää ja kolme talvea olen kuljeksinut tuon pahan miehen kanssa."
"Sittenhän olet nyt kahdentoista vuotias, ja minä olen pian seitsemän.
Ja sinä olet asunut suuressa rakennuksessa? Isäsi ja äitisi luonako?"
Tyttö noikkasi myöntävästi; surullinen ilme levisi hänen kasvoilleen.