"Olet oikeassa, lapseni, sinä et voi rakastaa Aamos juutalaista. En minäkään voi. Ei kukaan ihminen voi rakastaa vihamiehiään".
Adelheid katsoi hämmästyneenä äitiinsä. Tämä jatkoi:
"Mutta meidän täytyy oppia sitä, jos tahdomme menetellä Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen mielen mukaan. Vaikeaa se kyllä on, sen on Waltrud jossakin määrin saanut kokea. Ainoastaan Vapahtaja itse voi opettaa meitä rakastamaan vihollisiamme, ja sen hän tekee, jos sitä rukoilemme häneltä."
Waltrud katsoi kiitollisena kuningattareen. Tämä käsitti hänen katseensa ja sanoi ystävällisesti:
"Sinäkin voit sitä oppia, lapseni. Rohkaise mielesi ja rukoile häntä auttamaan".
Tyttö ei puhunut mitään, mutta hänen kasvonsa kävivät iloisiksi ja hänen silmänsä tähtäsivät miettiväisinä etäisyyteen.
Hiljakseen he jatkoivat matkaa eteenpäin, kunnes ennättivät Jutta rouvan asunnolle.
Paimentyttö istui oven edustalla kehräten. Iloisena nousi hän istualta, nähdessään tervetulleet vieraat, ja meni heitä vastaan. Punastuen ja kunnioittavasti hän kumarsi kuningattarelle, joka hyväntahtoisesti hymyili hänelle ja mielihyvällä kiinnitti katseensa tuohon somaan tyttöseen.
"Olemme tulleet katsomaan äitiäsi, Gisela. Onko hän sisällä?"
"On, armollinen kuningatar."