"Lapsi raukka", sanoi hän silittäen hänen pehmeätä tummaa tukkaansa. "Kovin aikaisin on sinun täytynyt jäädä isättömäksi, — ehkä myöskin äidittömäksi! Sen tietää ainoastaan suuri taivaan Herra."
Kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän kuivasi heti silmänsä, sillä lapsi ei saanut nähdä surullisia kasvoja. Vuosi sitten oli hänen tyttärentyttärensä saatettu hänen luoksensa, ja samalla oli tuotu terveisiä tyttäreltä ja Lotharilta. Rukoilevin sanoin oli Adelheid pyytänyt äitiänsä ottamaan lapsen hoitoonsa ja sulkemaan hänet sydämmeensä. Huolestuttavalta kuului viesti Turinista, missä Lothar makasi sairaana. Niin pian kun hän vain paranisi, he kiirehtisivät äidin luo.
Äiti odotti päivä päivältä, ja yhä uudelleen ja uudelleen hän toivoi pian saavansa sulkea heidät syliinsä; mutta hänen toivonsa oli turha. Vihdoinkin tuli kuljeksiva veli Italiasta. Surullisia uutisia hänellä oli; Bertha sen näki, ennenkuin mies ennätti puhuakaan, ja hänen sydämmensä vavahti. Sitten viestintuoja kertoi Lotharin varhaisesta kuolemasta, nuoren lesken surusta ja kansan mielipahasta, se kun oli suurella rakkaudella kiintynyt vainajaan ja oli myöskin kuningattarelle uskollinen. Hän kertoi myöskin kuningattaren palaamisesta takaisin Paviaan, ja miten hän vanhaan tapaansa ystävällisesti oli alkanut toimia kansan hyväksi.
"Entä Berengar?" kysyi Bertha.
"Hän on Veronassa. Huhutaan, että hän himoitsee kuninkaan arvoa, mutta useimmat italialaiset ovat häntä vastaan, joten on luultavaa, ettei hänen pyrkimyksensä onnistu."
Näin puhui sanansaattaja; mutta Bertha oli levoton, sillä hän tiesi, ettei Berengar karttaisi minkäänlaista ilkityötä, jos hän vain sillä pääsisi päämaaliinsa. Bertha ei luottanut italialaisiin. Myöskin Lotharin tauti, josta kuljeksiva veli kertoi, antoi hänelle paljon ajattelemisen aihetta, ja hänen sydämmensä kävi yhä raskaammaksi. Hän aavisti tyttärensä olevan suuressa vaarassa. Miksi hän jäi sinne noitten viekkaitten ihmisten joukkoon? Miksi hän ei kiirehtinyt äitinsä helmaan?
Näin suri ja rukoili kuningatar Bertha yötä päivää. Tänään hän oli erittäin haikealla mielellä. Silloin astui vanha Dietrich sisälle.
"Hallitsijatar, tuolla ulkona seisoo mies, joka pyytää päästä rouva kuningattaren puheille. Tomuiselta ja väsyneeltä hän näyttää, kuten olisi vaeltanut monta päivää ja viikkojakin. Hän pyytää saada puhua itse sinun kanssasi."
Bertha hätkähti. "Sanansaattaja Italiasta!" huudahti hän. "Antakaa hänelle ruokaa, ja niin pian kuin hän on vähän virkistyksekseen nauttinut, niin laskekaa hänet luokseni sellaisena kuin hän on!"
Dietrich kiirehti ulos, ja Bertha jätti pikku Emman hänen hoitajansa huostaan. Sitten hän sykkivin sydämmin odotti sanansaattajaa.