"Me tuskin häntä löytäisimme, lapseni. Vanhus on kaiketi yön varalle hakenut heille turvapaikan metsästä. Emme nyt saata mitään tehdä. Mutta rukoile että Vapahtajamme Jeesus Kristus suojelee sitä lapsi raukkaa. Hän ainoastaan voi sen tehdä ja tekeekin, olkoon se sitten juutalaisen tai kristityn lapsi."

Adelheidin surullisiin kasvoihin välähti iloinen loiste; ja kun hän illalla pian tämän jälkeen makasi pienessä vuoteessaan ja äiti polvistui sen ääreen, silloin hän lapsen hurskaasta sydämmestä rukoili äidin, veljien sekä kaukana sodassa olevan isänsä puolesta, mutta erittäinkin sairaan kultakutrisen tytön puolesta.

Hiljaisuus vallitsi linnassa ja sen ympäristössä, ainoastaan äiti istui vielä kauan valveilla, kehräten värttinällä rouviensa ja neitojensa kanssa. Työskennellessänsä naiset hartaasti kuuntelivat kertomuksia, joita heidän valtiattarensa miellyttävällä tavalla heille kertoi kirjojen kirjasta.

TOINEN LUKU

Hurskas kehrääjätär

Kymmenennen vuosisadan syvästä hämäryydestä nousee lempeässä valossa silmiemme eteen ylä-Burgundin kuningattaren Berthan olento. Häntä nimitettiin hurskaaksi kehrääjättäreksi. Vielä tänäkin päivänä hänen muistoansa siunataan siinä maassa, jossa hän melkein vuosituhat takaperin hallitsi viisauden ja rakkauden valtikalla — Vaudissa, nykyisessä romanilaisessa Schweitsissä, Genèvejärven rannoilla Solothurnissa, Neuchâtelissa ja aina Reuss-virtaan asti. Schwabenissa, silloisessa Allemannian herttuakunnassa, vietti Bertha lapsuutensa ja nuoruutensa päivät, urhean isänsä, herttua Burkhardin hovissa ja äitinsä, hurskaan Regulindan vaikutuksen alaisena. Bertha sai erittäin hyvän kasvatuksen ja harvinaisen sivistyksen. Allemannian herttuakunta, joka sulki piiriinsä Bodenjärven ympäristöt, pohjoisen Schweitsin ja maa-alueet nykyiseen Elsassiin asti, oli siihen aikaan enemmän kuin mikään muu maa Europassa tietojen ja sivistyksen ahjona. Siitä se sai kiittää St. Gallenin kuuluisaa luostaria, joka valoi loistoansa myöskin Schwabenin herttuan pieneen hoviin. Nuori herttuatar Bertha sai oppia latinaa, ja latinalaista raamattuaan hän joka päivä luki ahkerasti. Ei mikään ihme siis, että hän jumalallisen totuuden tuntemisessa, yksinkertaisessa uskossa ja arvostelukyvyn selvyydessä oli sen ajan naisia paljon etevämpi. Hän oli hyvin nuori, kun hän meni naimisiin ylä-Burgundin kuninkaan Rudolf II:n kanssa ja siirtyi pois vanhempainsa kodista. Ero isästä ja äidistä tuntui hänestä vaikealta. Mutta hän otti mukaansa kalliin aarteen, latinalaisen raamattunsa, joka antoi hänelle rohkeutta ja lohdutusta pimeinäkin päivinä. Hänen kohtalonsa ei ollut helppo. Maan, joka nyt tuli hänen kotimaaksensa, olivat unkarilaiset ja saraseenit hävittäneet. Köyhyyttä, tietämättömyyttä, raakuutta hän kohtasi kaikkialla. Genèvejärven nykyään ylen ihanat rannat olivat silloin erämaan näköisiä, jonka vuoksi sitä saksankielellä nimitettiinkin Wüstenseeksi — "erämaanjärveksi". Rudolf oli enimmiten poissa sodassa taistelemassa lombardilaisia ja muita rajanaapureita vastaan, joten kotoinen hallitus oli kokonaan kuningattaren huolenpitona.

Bertha hoiti vaikean tehtävänsä rohkeudella ja innolla. Aina ensi nuoruudestaan asti oli hänen päämääränään ollut tulla Jeesuksen Kristuksen palvelijattareksi. Hän otti kutsumuksensa siis Herran kädestä ja sai joka päivä voimia hänen sanastaan ja rukouksesta. Ja pian kyllä näkyi kaikkialla jälkiä hänen siunausta tuottavista toimistansa. Hävitetyt maat muuttuivat viljaviksi vainioiksi. Hyviä maanteitä syntyi kaupungista kaupunkiin. Kuninkaalliset maatilat tulivat vuodesta vuoteen tuottavammiksi ja olivat kansalle mallitiloina. Etenkin koetti Bertha saada naispuolista nuorisoa ahkeruuteen ja järjestyksellisyyteen ja opetti heitä kehräämään. Nämä tähän asti alituisessa pelossa eläneet maalaiset nyt vihdoinkin ikäänkuin vapaammin hengittivät, tuntien itsensä vauraammiksi ja onnellisemmiksi kunnioitetun ja rakastetun kuningattarensa viisaan hallituksen aikana kuin koskaan ennen.

* * * * *

Kertomuksemme alun jälkeisenä aamuna oli kuninkaan kartanossa jo aikaisin eloa ja tointa, sillä kuningatar Berthan hovissa ei kukaan saanut olla toimettomana, ja hän oli itse loistavana esimerkkinä muille. "Rukoile ja tee työtä!" — tämä oli hänen tunnuslauseensa, eikä kukaan sitä tarkemmin seurannutkaan kuin hän itse. Hallitsijattaren silmät olivat kaikkialla, kyökissä ja kellarissa, pihassa ja puutarhassa.

Hänen palvelus väkensä tiesi sen ja teki innolla työnsä, sillä niin vaikeata kuin oli kuulla moitetta tai vakavaa muistutusta, niin hauskaa oli saada kiitoslause rakkaalta kuningattarelta.