Kuumuus oli paahtava, hevoset hiestä märkinä. Yksi miehistä puhui rajakreiville muutamia sanoja, joita naiset eivät kuulleet.
"No tehdään niin, me lepäämme, mutta sitten etsimme kahta tarkemmin!" sanoi rajakreivin ääni.
Aivan lähelle sitä paikkaa, jossa molemmat naiset piilivät epätoivoisen tuskan vallassa, jäi nyt Berengarin joukko pitämään lepoa. Raaka leikkipuhe tunki aina naisten korviin asti, ja Berengarin sanat olivat raaimmat.
Adelheid ja Waltrud makasivat hiljaa, äänettä, hartaasti rukoillen. Vihdoinkin annettiin merkki, että lepoaika oli loppunut ja etsintä alotettava. Molemmat naiset jo huoahtivat helpotuksesta, kun samassa äkkiarvaamatta yksi ratsastaja ajaa karautti suoraan viljamaahan. Se oli Berengar itse.
"Olisi minulla nyt vain käsissäni tuo kirottu nainen", huusi hän hampaitaan kiristäen, "niin minä kyllä näyttäisin, ettei häntä enää haluttaisi karkuun lähteä. Näillä paikoin hänen täytyy olla!" Keihäällään hän hajoitteli korsia puoleen ja toiseen. Onnettomat naiset näkivät kärjen kiiltävän päänsä yläpuolella ja luulivat olevansa hukassa!
Mutta Herra Jumala sokaisi tuon jumalattoman miehen silmät niin, ettei hän mitään muuta nähnyt kuin viljan vainiolla. Muutaman kerran hän vielä koetti keihäällään pistää korsikkoon, kunnes hän vihdoin kiroten jätti pellon.
Molemmat naiset tuskin uskalsivat hengittää. He kuulivat ratsastajien etenevän yhä kauemmaksi, kunnes kavioiden kopina vihdoin taukosi aivan. He olivat pelastuneet!
Silloin he nousivat molemmat ylös ja vaipuivat itkien toistensa syliin. Sitten he polvistuivat ja kiittivät palavasti Jumalaa tästä ihmeellisestä pelastuksesta.
Kun aurinko kallistui lähemmäksi länttä, tuli Martti takaisin. Hän oli löytänyt sääliviä sydämmiä ja anteliaita käsiä, jotka jakoivat hänelle, mitä hän tarvitsi. Pakolaiset eivät milloinkaan olleet niin nauttineet maallisista lahjoista kuin nyt. Heidän sydämmensä tulvehti kiitollisuudesta, ja Marttikin itki ilokyyneleitä. Ihmeellistä kyllä, hän ei ollut nähnyt eikä kuullut ratsastajista mitään. Oli tosiaankin heidän uskoansa vahvistavaa nähdä, miten selvästi Jumalan käsi oli heitä suojellut, he kun aamulla jo olivat olleet ihan epäilyksissä; ja vahvistettuina sekä sielunsa että ruumiinsa puolesta he illalla taas jatkoivat vaivalloista matkaansa.
* * * * *