Vähän alempana virran luona oli yksinäinen kalastajamökki. Oli varhainen aamuhetki, ennen koitteen aikaa, kun ahkera kalastaja oli lähtenyt ulos mökistään ja irroitti venettänsä rannalta soutaaksensa ulos työhönsä. Virta levisi tässä kohden melkein järveksi, ja vain epämääräisin piirtein erottui toinen ranta aamuhämärässä.
Äkkiä rupesi kalastaja kuuntelemaan; oli ikäänkuin hän olisi kuullut askeleitten lähestyvän. Hän katsoi taaksensa, ja tosiaankin siellä polulla, joka johti hänen asuntoonsa, näkyi kolme olentoa, jotka kiirehtivät rantaa kohti. Ihmeellisiltä he näyttivät. Etupäässä kulki munkkikaapuun verhottu vanha mies ja sitten kaksi naista rikkirevityissä vaatteissa, tomuisina ja hiukset kampaamattomina. "Voitko saattaa meidät tästä ylitse?" kysyi munkki kiihkeästi. "Näen, että aiot irroittaa veneesi lähteäksesi vesille. Oi, ota meidät mukaasi!"
Mies katsoi epäluuloisesti noihin kolmeen. "Keitä olette?" kysyi hän.
"Te näytätte hyvin epäilyttäviltä. Oletteko tehneet jotakin pahaa?
Olkoon silloin kaukana minusta, että auttaisin teitä pakenemaan. En
myöskään ole aikonut lähteä toiselle rannalle."
"Me olemme onnettomat, ellet vie meitä virran ylitse! Mutta rikollisia emme ole."
"Niin on helppo sanoa", vastasi hän kuivasti. "Kuinka minä saatan teihin luottaa? Kummallisilta te näytätte. Keitä te olette?"
Vastauksen sijasta pyysi munkki yhä kiihkeämmin. "Taivaan siunaus vuotakoon ylitsesi, jos meitä autat!"
Mutta mies pudisti päätänsä vastaten: "Moni puhuu taivaasta ja taivaan
Herrasta, mutta ei kuitenkaan hänestä mitään välitä, jopa pyhässä
Rooman kaupungissakin kuuluu olevan sellainen asiain laita, niin olen
kuullut sanottavan."
Silloin Adelheid laskeutui polvilleen hänen eteensä ja rukoili tuskan valtaamin katsein: "Vie meidät ylitse, niin Herra sinua siunaa!" Myöskin Waltrud yhtyi molempien toisten rukoukseen, ja mies näytti aprikoivan, mitä hän tekisi.
"No niin, kyllä saatan viedä teidät ylitse, mutta maksakaa ensin, sillä minä olen köyhä. Koska te niin kiihkeästi tahdotte päästä toiselle rannalle, ette tietenkään kitsaile rahojen suhteen. Jos lykkäisitte tuonnemmaksi maksamisen, voisitte unhottaa koko asian."
Hämmästyneinä katsoivat pakolaiset toisiinsa; mistäpä he rahoja ottaisivat? Adelheidin silmät täyttyivät kyynelillä. "Ei meillä ole mitään, ei rahaa eikä rahan arvoista."