"Mitä sinä olet siellä tehnyt?" kysyi piispa ihmeissään. "Gardalinnahan on vankila, niin olen kuullut sanottavan."
"Minäkin olen siellä ollut vankina, mutta Jumalan avulla olen päässyt pakoon."
Sitten hän kertoi, miten Berengar oli vanginnut hänet, kun hän oli oppineen Luitprandin ystävä.
"Hän on viisas kettu", sanoi piispa, "eikä kuitenkaan tarpeeksi viisas, sillä muuten hän ei vieroittaisi kansaa luotaan väkivallan ja ilkitöiden kautta. Eihän hän entuudestakaan ole suosittu! Kuuntele vain maassa kansan ääntä", jatkoi hän, "niin saat kuulla, että häntä vastenmielisesti totellaan ja kaipauksella muistellaan entisiä hyviä aikoja. Kuningas Hugon aikanakin olivat olot paremmat. Ja kuningas Lothar!" Piispan ääni oli sortunut liikutuksesta ja haikeista muistoista. "Minä olin häntä hyvin lähellä, minä rakastin häntä. Hän ja hänen puolisonsa olivat kansan toivona. Silloin korjattiin nuori kuningas tieltä pois."
Hillityllä inholla hän kuiskasi nämä sanat, ja laskien kätensä vaeltavan veljen käsivarrelle hän sanoi tuttavallisesti: "Mutta me emme uskalla ääneen tästä asiasta puhua. Kätke nämä sanat sydämmeesi!"
Munkki noikkasi merkitsevästi. "Minä tiedän sen, isä. Minäkin olen nähnyt leskikuningattaren."
"Oletko nähnyt kuningattaren? Missä hän oleskelee? Oi, sano!"
"Olen nähnyt hänet Gardalinnassa vankina. Berengar on hänet sinne salvannut."
Piispa oli rynnännyt ylös istuimeltaan. Hän polki jalkaansa lattiaan vihoissaan ja huudahti:
"Kuulumaton ilkityö! Onko tuo hävytön uskaltanut sen tehdä? Ja miten kuningatar jaksoi?"