"Löytyy yksi, joka on vielä uskollisempi, oi valtijatar: meidän Vapahtajamme Jeesus Kristus. Jos luotat minun uskollisuuteeni, kuinka voitkaan sitte häntä epäillä? Hän rakastaa meitä paljon enemmän kuin kukaan ihminen voi rakastaa. Sen sinä tiedät. Kärsimyksiesi tähden silmäsi nyt vain ovat himmentyneet. Hän ei meitä ole unhottanut, ja minua aavistuttaa, että apu on lähellä."
"Minä tiedän, että hän meitä rakastaa, en tahdo hänen uskollisuuttaan epäillä. Mutta ehkä hän tahtoo ottaa minut taivaaseensa. Katso, minua se ajatus ilahuttaa. — Kuule, — mitä se oli?"
He kuulivat monien hevosten kavioitten kopsetta, ja Adelheid rukoili: "Ah Herra, älä anna meidän jälleen joutua jumalattomien käsiin! Ota minut ennen taivaaseesi!" Sitten hän vaipui Waltrudin helmaan, ja voimattomuudesta hän meni tainnoksiin.
Kavioitten kopina tuli lähemmäksi, — tyttö ei siitä huolinut, hän näki vain tainnoksissa olevan hallitsijattarensa. Polttavat kyyneleet vierivät hänen poskilleen. Oliko tämä alku kuoleman uneen? "Oi Herra, pelasta hänet, pelasta hänet!" huusi hän.
Silloin kohtasi hyvin tuttu ääni hänen korviansa. Hän katsahti ylös, — kahiliston läpi tunkeusi hevonen esiin — mies istui sen selässä — kyyneleittenkin läpi katsellen tyttö tunsi hänet.
"Martti!" huudahti hän pidätetyllä äänellä, joka kuitenkin kuului riemastuneelta. "Ennen kaikkea, auttakaa kuningatarta eloon!" jatkoi hän.
Kaikesta huolenpitävä munkki veti satulataskusta ulos viinipullon, laskeutui polvilleen ja juotti uupuneelle kuningattarelle muutamia pisaroita. Pian saapuivat myöskin toiset ratsastajat. Eräs komea ratsumies hyppäsi alas hevosen selästä, astui kuningattaren luokse ja katseli säälivin silmin noita kalpeita, kärsimystä ilmaisevia kasvoja. Se oli rajakreivi Azzo Canossasta.
"Hän on tainnoksissa, nälkä ja kaikenlaiset puutteet ovat tehneet aivan lopun hänen voimistaan", sanoi Martti kyynelsilmin. "Taivaan Herra antakoon hänelle jälleen hänen terveytensä."
Taaskin vuodatti munkki hänen suuhunsa vahvistavaa viiniä. Silloin hänen huulensa liikkuivat ja hän aukaisi silmänsä. Hänen ensimmäinen katseensa sattui asestettuihin miehiin, ja kauhistus kuvastui hänen kasvoihinsa. Silloin syvä, miehuullinen ääni lausui:
"Älä pelkää, kuningatar, sillä nyt on tullut luoksesi ystäviä, jotka vievät sinut varmaan turvalliseen paikkaan." Rajakreivi lausui nämä sanat.