Matkue seisahtui portin luoksi. Loistavassa varustuksessa ratsasti Otto itse, hänen vapauttajansa ja pelastajansa, häntä vastaan, lausui hänet tervetulleeksi valtakuntansa pääkaupunkiin ja saattoi hänet kuninkaalliseen palatsiin.
Hän auttoi kuningatarta alas ratsulta, ja hänen rinnallaan Adelheid astui linnanportista sisään. Ihastuksella kaikkien silmät katselivat ylhäistä paria. Oton olento oli ruhtinaallisen ylevä täydessä miehuudenvoimassaan ja Adelheid nöyrä ja ihastuttava suloisessa nuoruudenkukoistuksessaan.
Hän koetti liikutettuna tuoda ilmi kiitollisuuttansa, mutta kuningas torjui kaiken kiitoksen luotansa.
"Sehän oli vain minun ruhtinaallinen velvollisuuteni Vaudinmaan kuninkaantytärtä kohtaan", sanoi hän. "En tosiaan olisi tuntenut sinua, sillä aika on sinua muuttanut paljon. Ainoastaan silmät katselevat minua yhtä lapsellisesti ja ihmetellen kuin ennenkin, silloin kun näin sinut pienenä tyttönä äitisi linnassa. Paljon on tapahtunut niiden aikojen jälkeen", lisäsi hän vakavasti.
Sitten hän vei Adelheidin valtaistuinsaliin, jossa maan suurmiehet ilolla tervehtivät kuningatartansa.
Luitprandin innostuneiden ja viehättävien kuvausten nojalla Otto oli paljon odottanut Adelheidistä, mutta nyt hän huomasi korkeimpienkin toiveittensa ylenmäärin täyttyneen. Hän katsoi Adelheidin kaikin puolin arvolliseksi astumaan Editha vainajan sijalle.
Jo samana päivänä tapahtui kihlaus. Otto itse pani Edithan sormuksen morsiamen sormeen. Hän sanoi hiljaa: "Hänen henkensä levätköön sinun ylläsi!"
Kiitollisena katsoi Adelheid häneen, sanoen: "Jumalan avulla tahdon koettaa olla sinulle mitä hän on ollut, mutta sinulla täytyy olla kärsivällisyyttä minun suhteeni, sillä olenhan vielä nuori ja kokematon, ja sinun korkea hyvyytesi ja kuninkaallinen luottamuksesi melkein painaa minut tomuun. Vielä en voi käsittää, että olet valinnut minut ennen monia muita. Sinä näytät minusta pelastavalta enkeliltä, jonka taivaan suuri Herra on lähettänyt."
"Nuori olet, se on tosi", sanoi Otto hymyillen, "minähän olen melkein toista vertaa vanhempi; mutta kokematon et ole. Joka muutamassa vuodessa on käynyt niin kovan kärsimyskoulun kuin sinä, on kokemuksista rikkaampi kuin moni vuosien vanhentama. Mutta sinä nyt varmaankin haluat entisiin rakkaisiin huoneisiisi."
Hän saattoi Adelheidin ovelle ja erosi hänestä siinä. Siellä sisällä kulki Waltrud järjestellen ja toimien. Hän tunsi hallitsijattarensa maun ja asetti kaikki hänen mielensä mukaisesti. Iloisin sydämmin tervehti Adelheid rakasta kotiaan. Kaikki siellä oli samassa kunnossa, mihin hän sen oli jättänyt, ei mitään puuttunut. Onnellisena hän kulki Waltrudin kanssa käsikädessä huoneitten läpi. Silloin hänen katseensa sattui erääseen kirjaan, ja hän pysähtyi hämmästyksestä. "Se on lahja kuninkaalta", selitti Waltrud.