Adelheid avasi kirjan ja luki sen nimilehdellä: "Vapahtajan elämä, runomittaisesti kertonut eräs munkki Corveyn luostarissa Weserin rannalla."
"Oi Waltrud, Edithan kirja!" huudahti Adelheid. "Miten herttaisesti hän on tehnyt! Tahdon heti mennä häntä kiittämään!"
Ja niin hän riensi ulos etsiäksensä kuningasta. Hän löysi hänet pian; Otto seisoi valtaistuinsalissa Luitprandin parissa. Ystävällisesti katseli kuningas häntä, mutta Adelheid riensi hänen luokseen, tarttui hänen käsiinsä, loi häneen säteilevät silmänsä ja sanoi liikutettuna: "Kiitos sinulle, tuhannet kiitokset! Sinä olet niin hyvä. Et mitenkään olisi voinut tuottaa minulle suurempaa iloa!"
Kuningas sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä otsalle. "Edithani kirja", sanoi hän. "Minä tiesin, että tulisit iloiseksi siitä. Se oli hänen kallis aarteensa. Hän oppi siitä kulkemaan Vapahtajan jäljissä."
"Herra antakoon minulle armoa myöskin sitä oppimaan!" sanoi Adelheid kyyneltynein silmin.
"Ja minulle myöskin", lisäsi Otto hiljaa.
Ääneti Luitprand katseli korkeaa paria, ja kuulumattomasti kuiskasivat hänen huulensa: "Jumalan siunaus olkoon teidän kanssanne!" Sitten hän hiljaa, huomaamatta poistui.
* * * * *
Toisena joulupäivänä 951 vietti Otto, joka jo eläessään sai nimityksen "suuri", vihkiäisensä Paviassa Lotharin nuoren, tuskin kaksikymmenvuotiaan lesken kanssa, "Vaudinmaan kuninkaantyttären", joksi Otto mielellään häntä nimitti. Suuri komeus ja loisto vallitsi näissä juhlissa. Kansallekin oli juhlallisuuksia pantu toimeen, sillä kaikkien, sekä rikkaiden että köyhäin, piti saaman osaa ilosta, se oli sekä kuninkaan että kuningattaren tahto.
Adelheid oli jo sitä ennen Waltrudin seurassa jälleen käynyt köyhien kaupunginosassa ja tuottanut monelle kodille iloa ja lohdutusta. Kun Waltrud kävi vanhan Rebekan luona, meni kuningatar hänen mukanansa sinnekin. Aamos juutalaisen rahat olivat tulleet hyvään käytäntöön. Waltrud oli jättänyt ne erään koulunjohtajan haltuun, sillä hän oli kuullut, että tämä oli rehellinen ja luotettava mies. Johtaja oli pitänyt huolta hautauksesta, ja jäljellä olevilla rahoilla hän oli ymmärtäväisesti auttanut seurakunnan köyhiä. Kaiken tämän sai Waltrud tietää vanhalta Rebekalta.