Hän vaipui taaksepäin tulipunaisena kasvoiltaan, pyörivien silmien terät laajenneina. Hiki valui hänen otsaltaan ja poskiltaan.
Hän oli erään taudin uhrina, jota eversti usein oli tavannut juoppouteen vaipuneiden englantilaisten keskuudessa Intiassa.
Ja tämä oli Gracen sulhanen, jonka salapoliisi aivan varmaan myöhemmin päivällä keksisi. Pian tapahtuva tutkinto varmaan paljastaisi Gracen suhteen — sillä mitenkä tämä syyntakeeton raukka voisi vaieta hänen nimestään?
Eversti katsoi kelloa, joka oli neljännestä vailla seitsemän, ja sanoi rouva Jakerille:
"Tulkaa alas jälleen. Tälle miehelle ei voi mitään. Montako pulloa paloviinaa hän on juonut tänne tultuaan?"
"Kolme — tai neljä", vastasi vaimo kuuliaisesti, everstin käskevän äänen pakottamana.
"Puhukaamme nyt järkeä, rouva Jaker", lisäsi tämä ankarasti. "Minä tahdon auttaa miestä, jos voin; ja samalla autan ehkä miestännekin. Sillä jos tuo nuori mies on poissa, niin Jakeria vastaan ei ole mitään todistuksia. Mutta jos salapoliisi saapuu, hänen ollessaan vielä täällä, niin tulee ilmi, miten hän on tänne joutunut ja miten Jaker otti häneltä rahat. Ja silloin tuomitaan sekä hän että Jaker pitkäksi ajaksi vankeuteen. Kuinka se mies tuli tänne?"
"Kun Jaker oli kotimatkalla kapakasta keskellä yötä, hän oikaisi linnanpuiston läpi ja tapasi muukalaisen makaamassa pensasaidan vieressä. Hän puhui niin kummallisesti ja tahtoi, että Jaker hankkisi hänelle yösijan. Sitten hän pyysi Jakeria hankkimaan viinaa. Hän itki ja puhui järjettömyyksiä sekä toivoi olevansa kuollut. Paloviina reipastutti häntä jossakin määrin, mutta hän ei tahtonut syödä mitään, vaan ainoastaan juoda. Mieheni ei tahtonut antaa hänelle enempää paloviinaa. Seuraavan päivän iltana hän muuttui hurjaksi ja puhui, että hänellä oli aarre pieluksen alla. Hän sanoi äitinsä kohdelleen häntä häpeällisesti, mutta hän oli hänet puijannut. Vihdoin hän otti pieluksen alta setelitukun, laski rahat ja lörpötteli, mitä kaikkea hän niillä tekisi, ja näytti siltä kuin olisi hän aikonut sytyttää ne kynttilästä palamaan. 'Älkää luulko, että minä välitän rahoista rahojen tähden!' sanoi hän. 'Ei, en rahtuakaan. Minä tuhlaan ne juomiseen ja peliin kolmessa kuukaudessa.' Silloin ajatteli Jaker, että olisi vahinko, jos hän hävittäisi rahat — ehkä polttaisi ne humalassa ja hourupäisenä…"
"Ja silloin hän varasti rahat?" kysyi eversti.
"Ei, hän etsi ne vain esille miehen nukkuessa ja otti puolet rahoista, jotta voisimme matkustaa Kanadaan. Ja sitten hän aamulla läksi."