Sillä vain se yksi voi sinut helvetistä lunastaa, sinä päivänä kun seisot Jumalasi edessä, — näyttämällä sen taivaanmaan jonka sinun sielustasi löysi, — silloin kun jo itse luulet sen kadottaneesi.
37. SANO!
Hän otti minut vieraaksensa kuin kuningattaren. Tarjosi kotinsa parhaimman istuimen ja pyysi, että kuvittelisin siinä olevan kullatut puut ja purppurasilkistä kankaan. Istui itse pienelle jakkaralle jalkaini juureen ja kysyi:
Sano, miksi minä sinulle tällainen olen?
En minä enään itseäni tunne.
Miksi en minä purista sinua povelleni, suutele huuliasi verille ja työnnä sitten ovesta ulos? Tai miksi en paina kultaista sormusta sormeesi ja ryöstä sinua omaisuudekseni?
Sellaiseksi minä itseni tunnen.
Miksi en tahdo sinuun kädellänikään koskea, silmiisi vain katson? Miksi en tahdo sinua häkkiini pistää niin kuin pikku lintua ja pitää luonani päivin ja öin? — Vaikka olen sydämeni kauneimman kamarin sinun huoneeksesi nimittänyt, ja jokainen askeleeni voisi sanoa sinun nimesi kuulleensa.
Sano, miksi minä sinulle tällainen olen?
En minä enään itseäni tunne.