Sen jälkeen komissarit vaativat kunnanvanhimmille suurta palkkaa. Mutta valitut kunnanvanhimmat itse luopuivat palkankorotuksesta, joten sekin keino jäi ilman tulosta.
Kovana koetuskivenä oli vaatimus, että jokaisen kunnan pitäisi rakentaa uusi kunnantalo komissarin valmistaman piirustuksen mukaan. Kunnantalon täytyi tulla melko suureksi, sillä piirustuksessa oli huoneita paitsi muita itse komissarillekin. Nyt kunnat pyysivät apua läänien kuvernööreiltä ja nämät muuttivat komissarien päätökset niin, ettei vanhoja kunnantaloja saa heti repiä maahan, vaan komissarin piirustus tulee käytäntöön vasta silloin, kun kunta itse on päättänyt rakentaa uuden talon. Virkamiehet eivät siis pakolla voittaneet mitään.
Komissarien täytyi nyt teeskennellä itseään kansan ystäviksi, melkeinpä sosialisteiksikin, Ja se keino auttoi. Kuntakokouksia pidettiin komissarien johdolla ja virkamies vakuutti niissä, että kunnanvanhimman vaikutus tilanomistajain vastapainona on sitä suurempi, mitä laajempi kunta on. Ellei sitä vielä uskottu, niin komissari sanoi suoraan, että hän mielellään pelastaisi talonpojat paronein vaikutuksesta, jos eivät runsaslukuiset kunnat antaisi hänelle niin paljon työtä. Hän lupasi juhlallisesti, että vuokrasopimukset tulevat korjatuiksi, laittomasti anastetut kunnanmaat palautetuiksi ja että talonpojat saavat nauttia kaikkia heiltä riistettyjä oikeuksia, jos vaan komissari saa aikaa tutkiakseen sellaisia asioita. Sen jälkeen kuntakokous päätti mahtavalla enemmistöllä, että kunnat tulevat yhdistettäviksi niin suuriksi, kuin vaan komissari halusi. Ja iloinen virkamies matkusti toiseen kuntaan samaa puuhaamaan.
Ennenkuin kuntain yhdistäminen sai vahvistuksen, tahtoivat komissarit käyttää kuntain monilukuisuutta hyväkseen ja rupesivat aivan "afäärimiehiksi". Vironmaan varakuvernööri Vasiljevski oli julkaissut läänin talonpoikien asetuskokoelman venäjäksi, ja sitä komissarit nyt tarjosivat kunnille 5 ruplasta kappaleen. Kun kunnat sen ostamista vastustivat, sanoen että jokaisessa kunnantalossa on jo entuudestaan semmoinen asetuskirja viron kielellä, niin komissari huomautti uuden kirjan sitä ansiota, että sen mukaan talonpojat olivat vapautetut vartiomaksuista, kun taas vironkielisen asetuskirjan mukaan talonpoikien täytyy maksaa vartioasemille heiniä ja kauroja. Kunnat tietysti eivät enää tahtoneet maksaa moisioitten vartioasemille heiniä ja kauroja, kun näistä asemista ei niille itselle ole mitään hyötyä, ja joka kunta osti muutaman kappaleen Vasiljevskin kirjaa päästäkseen sen nojalla laittomasta maksusta. Merkillistä oli, ettei pariin vuoteen kukaan vaatinut kiellettyä vartiomaksua, mutta kun Vasiljevskin kirja oli loppuunmyyty, niin komissarit itse ilmoittivat kansalle lääninhallituksen määräyksen, että laiminlyöty vartiomaksu on maksettava sekä lisäksi sakko ja korot.
Enemmän voittoa kuin kirjakaupasta oli komissareilla rautakaappien myönnistä. He antoivat käskyn, että joka kunnan täytyi ostaa rautainen kassakaappi kassaryöstöjen ehkäisemiseksi. Osto tapahtui komissarin välityksellä, sillä kuntain toimimiehet muka eivät itse löytäneet sopivia. Vaikka muutamat kunnat ilmoittivatkin, ettei niillä olekaan rahaa kaapissa säilytettäväksi, ei vastustaminen auttanut, sillä komissarilla olivat jo kaapit ostettuina ja hän uhkasi panna jokaisen kunnanvanhimman viikkokaudeksi koppiin, ellei kaappia heti oteta vastaan. Koniissareilla on asetuksen mukaan valta määrätä kunnan virkamiehiä vangittaviksi viikkokaudeksi, ja vangitsemisia peljäten kunnat maksoivat 200-250 ruplaa kaapeista, jommoisia nyt myydään sadasta ruplasta. Köyhät kunnat, joilla ei kassassa ollut rahaa, kokosivat kaapin hinnan lisätyillä henkirahoilla.
Siihen asti oli kuntain seisova pääoma säilytetty läänin aatelismaapankissa. Talletustodistukset olivat irtisanottavia ja nimellisiä, niin ettei ollut pelkoa kurssin alenemisesta eikä arvopaperin häviämisestä. Kunnallishallitus sai aina nostaa pankista saman määrän rahoja.
Kuu rautakaapit oli ostettu, niin alkoi myös kunnan arvopaperien vaihto komissarin välityksellä. Vaihtoon olivat kunnat halullisia, sillä he tahtoivat antaa "paronien arvopapereja" mieluimmin takaisin, koska komissarin odotettiin alkavan lupauksensa mukaan jakaa moisioitten liikamaita talonpojille. Nimellisten ja täysihintaisten arvopaperien sijasta otettiin halusta nimettömiä ja kurssinalaisia siitäkään välittämättä, etteivät useat arvopaperit vaihdoksen aikanakaan olleet 100 prosentin arvoisia. Myöhemmin niiden hinta on yhä alentunut.
Sillä välin komissarit ryhtyivät myös lupaaviin toimiin: he kirjoittivat talonpoikien arenti- ja ostosopimuksista muistiin semmoiset pykälät, mitkä eivät olleet asetuksen mukaisia; he tiedustelivat vanhoilta ihmisiltä, milloin ja minkälaisia talonpoikien maanpalstoja paronit olivat liittäneet moisioihinsa y.m. Tietojen todenperäisyyttä virkamiehet eivät tutkineetkaan, he sanoivat vaan, että talonpoikien täytyy ilmoittaa heille kaikki, mitä paroneista tiedetään pahaa, ja että komissarit kyllä kykenevät kaikki epäkohdat poistamaan.
Virkamiehet kirjoittivat odottaessaan kuntain yhdistämisien vahvistamista isoja pöytäkirjoja kaikenlaisia sekä lörpöttelyjä että tositapahtumiakin sekasin talonpoikien mielihyväksi ja itselleen ajanvietoksi.
Kun vain tuli tieto, että kuntain yhdistäminen oli vahvistettu, niin komissarit keskeyttivät tämän työn selittäen valittajille, että arenti- ja ostosopimukset olivat lainmukaisia ja ettei myöskään talonpoikien maapalstojen anastaminen moisioille ole ollut laitonta. Yhdistetyissä kunnissa alkoi hetimiten kunnantalojen rakentaminen komissarin piirustusten mukaan. Talot tulivat isoja ja komeita, mutta talonpojat eivät vastustaneetkaan tätä tuhlausta, luullen ettei noin yhteisvoimin rakentaessa yksityisten kulungit kohoa suuriksi. Se oli kuitenkin erehdys, sillä kun talot tulivat valmiiksi ja uudet hyväpalkkaiset kirjurit ryhtyivät toimiinsa, niin huomattiin, että henkimaksuja täytyi kohottaa entisestään vähintäin kolminkertaisiksi, jotta saataisiin kulungit maksetuiksi.