Uusiin kunnantaloihin koottiin kaikki kunnallishallitusten omaisuus, muun muassa rautaiset kaapitkin, joita muutamiin kunnantaloihin niin ollen kertyi enemmän kuin tusina. Komissarit antoivat kuitenkin luvan arvopaperien säilyttämiseen yhdessä kaapissa, niin että muut kaapit sai muuttaa rahaksi. Mutta rahaksimuuttoa komissarit eivät välittäneet, vaan kunnanvanhimmat saivat itse etsiä ostajia. Ja niin myötiin kalliit rautakaapit vuoden tai parin päästä neljänneksellä alkuperäistä hintaa.
Sen jälkeen tapahtui kunnantaloissa semmoisia rikoksia, mitkä ennen olivat tuntemattomia. Rosvot särkivät rahakaapit ja veivät arvopaperit. Paperit olivat näet nimettömiä ja siitä syystä rosvoille otollisia. Isompia kunnankassojen ryöstöjä tapahtui Pöltsamaan, Jöhvin Vandran y.m. pitäjissä. Kuntain vahinko oli sangen suuri.
Ryöstöjen ehkäisemiseksi antoivat muutamat komissarit käskyn säilyttää kunnan arvopapereita valtiopankin haaraosastossa komissarin välityksellä. Niin tapahtuikin ja viimeisetkin rautakaapit jäivät tyhjiksi. Mutta eivät kaikki komissarit antaneet arvopapereita valtiopankkiin, vaan säilyttivät ne itse asunnoissaan. Nyt tiedetään että virkamiehet ansaitsevat hyviä korkoja lainaamalla kuntain rahaa kauppiaille.
Viimemainitussa "afäärissä" tapahtui pian onnettomuuskin. Tallinnan piirin komissari Issejeff antoi rahat semmoiseen paikkaan, mistä ei enää saanut niitä takaisin. Hänen täytyi tunnustaa, että kuntain rahoista, mitkä hän oli velvollinen tallettamaan valtiopankkiin, oli 23000 ruplaa hävinnyt. Issejeff tuomittiin Siperiaan pakkotyöhön.
Yhdistettyjen kuntain olosuhteet kävivät aina rasittavammiksi, henkimaksu yhä nousi. Siitä syystä muutamat entiset pienet kunnat vaativat kuntain yhdistämisen peruuttamista, sillä se muka oli tapahtunut petollisesti. Paikoittain sillä oli menestystä ja isoja yhdistymiä irroitettiin jälleen pienemmiksi kunniksi.
Mutta komissarien vaikutusvalta on yhä niin suuri, ettei Itämerenmaakuntien talonpoikien kunnallinen itsehallinto merkitse mitään, sillä se on vain komissarin käskyjen noudattamista.
VIII. Tuomioistuimet.
Virastojen venäläistyttämisen aikana jäivät yksinään talonpoikaisoikeudet kansankielisiksi vaikka niidenkin kirjeenvaihto korkeampien virastojen kanssa tapahtuu venäjäksi. Korkeammat tuomioistuimet muutettiin kokonaan venäjänkielisiksi ja tuomareiksi nimitettiin johdonmukaisesti semmoisia henkilöitä, jotka eivät ymmärtäneet kansan kieltä.
Talonpoikain kunnanoikeudet käsittelevät vain maakylissä asuvien talonpoikain pienempiä rikosasioita ja heidän siviliasioitaan 100 ruplaan asti. Kaupunkilaisten asiat yleisesti sekä muitten säätyjen jäsenten asiat talonpoikien kanssa harkitaan rauhanoikeudessa, ja rauhantuomaritkin ovat umpivenäläisiä.
Jos joku ihminen tahtoo nostaa kanteen, niin hänen täytyy esittää venäjänkielinen anomuskirje tuomarille. Siitä syystä kaivattiin anomuskirjeitten kirjureita, ja pian niitä asui joka oikeusistuimen ympäristöllä koko joukko. Anomuskirjeestä täytyi kirjurille maksaa rupla tai enemmän. Ja kun sitä kulunkia ei mennyt vastaajalta, niin kävi etteivät ihmiset pienemmistä asioista valittaneetkaan.