— Mihin ne ihmiset nyt pyrkivät? kysyi eräs virkamies, tarkottaen tietysti kansallisuuskysymystä.
Kunnanvanhin ei ymmärtänyt kysymystä oikein ja vastasi suoraan: — He pyrkivät vain toimeenpanemaan varkauksia ja ovat koko piirin vaivana.
— Se on surkuteltavaa, vastasi virkamies, mutta — en sitä tarkoittanut. Mihin kansallisuuteen he katsovat kuuluvansa?
Nyt selitti kunnanvanhin, että kun ei hallitus eivätkä paronit ole lähes 200 vuoteen siitä mitään välittäneet, ovat entiset venäläiset jääneet ihan sivistymättömiksi. He eivät tiedä, että maailmassa muuta kieltä kuin viroa puhutaankaan. Mutta kuuluisia hevosvarkaita he ovat.
Sen jälkeen virkamiehet kertoivat, että heidän asiansa kääntyy paremmaksi, kun nyt uudestaan ryhdytään heitä venäläistyttämään. Virkamiehet sanoivat olevansa venäläistyttämiskomitea.
Kunnan kirjuri oli "asiantuntija". Hän sanoi venäläistyttämisen onnistuvan hyvin, jos vaan sen johto paikkakunnalla uskotaan hänelle. Hän lupasi tehdä "venäläisistä" erityisen nimiluettelon ja saada heidät kansallisuuttaan rakastamaan. Virkamiehet suostuivat siihen ja kirjuri sai etukäteen tarpeelliset rahat.
Sitten lähetti kirjuri palvelijansa läheiseen kapakkaan ja hän toi monet otteet viini- ja olutpulloja. Alkoi "venäläisten" tervetuliaisjuominki. Virkamiehet olivat niin tyytyväisiä kirjurin toimenpiteisiin, että hänen palkkaansa venäläistyttämistyöstä heti vielä lisäsivät.
Kun komitea jo oli humalassa ja aikoi palata kaupunkiin, niin yksi sen jäsenistä muistutti tovereitaan, että olisi kuitenkin ollut tarpeellista käydä myös "venäläisten" kylässä, sillä "Novoje Vremja" halusi kuvaa "venäläisten" asunnosta kuvalehteensä. Mutta kirjuri selitti, ettei herrojen tarvitse itseänsä vaivata pohjattomalla kyläntiellä, sillä senkaltaisia rakennuksia on lähempänäkin. Katseltiin ympäristöä, ja kirjuri tunnusti että läheisen kapakan ulkohuone oli täydellisesti samallainen kuin "venäläisen" asuntorakennus. Ulkohuone valokuvattiin hetimiten ja se ilmestyi aikoinaan "Novoje Vremjan" kuvalehdessä kirjoituksineen siitä, että virolaistuneet venäläiset taasen ovat käännetyt tosivenäläisiksi.
Tämmöisiä venäläistyttämisretkikuntia kaupungista johonkin kunnantaloon toimeenpantiin muutamia, mutta eivät "venäläiset" itse kuulleet mitään siitä, kuinka hyvällä menestyksellä heidän kansallisuustunnettaan oli kohotettu.
Samaan aikaan ruvettiin venäjätä puhuvia henkilöitä pakollisesti siirtämään virolaisiin kuntiin. Siirrettäviä venäläisiä oli kylliksi. Kaupungeissa asui silloin erityinen sääty, sotilaitten jälkeläiset, jotka puhuivat venäjätä. He olivat keisari Nikolai I:sen aikaisten sotamiesten lapsia ja lastenlapsia, ja heillä oli perinnöllinen etuoikeus olla vapautettuja henkimaksusta ja passipakosta. Sotilaitten jälkeläiset olivat ihan ylpeitä säädystään ja elättivät itsensä kaupungeissa kerjäämisellä ja varkauksilla. Vuonna 1889 kuitenkin heidän säätynsä lakkautettiin ja sotilaitten jälkeläiset kirjoitettiin virolaisten ja lättiläisten kuntain henkikirjoihin, kunnallishallituksilta ja itse siirrettäviltä mitään kysymättä. Joka kuntaan tuli 1-3 perhettä.