Yritys miellytti kansaa ja sen johdosta Grenzsteinin alotteesta julaistiin pientä helposti ymmärrettävää sanomalehteä "Derptskij Listok". Mutta venäläistyttämis-virkamiehiä ei Grenzsteinin yritys miellyttänyt. He eivät tahtoneet kasvattaa virolaisia, jotka osaavat puhua myöskin venäjätä, vaan venäläisiä, jotka eivät ymmärrä viron kieltä. Pakosta Grenzsteinin täytyi myödä lehtensä riikalaisille kauppiaille, jotka sen julkaisivat aluksi "Pribaltiskij Listok" ja myöhemmin "Pribaltiskij Kraj" nimellisenä. Riiassa lehti oli juutalais-saksalaismielinen.
Enin edisti venäläistyttämistä venäjänkielisen sanomalehdistön alalla kuitenkin Tallinnassa virallisen läänin lehden ei-virallinen osa vv. 1887-1890. Se "osa" ilmestyi isona viikkolehtenä ja sen toimittajana oli vapaamielinen ja ahkera nuori virkamies Harusin. Hänen lehdessään painettiin venäjäksi kaikki, mitä vain Viron sanomalehdissä pääsi ilmestymään paronien vääryyksistä ja kansan kärsimyksistä. Sitä paitsi hän julkaisi paronien vanhempia konnantöitä läänin arkiston asiakirjain mukaan. Erityistä huomiota herätti pitkä selonteko virolaisten kapinasta paroneja vastaan, n.s. "Mahtran sodasta" v. 1857 sotaoikeuden pöytäkirjojen mukaan. Siinä näytettiin, että syypäät kapinaan olivat itse paronit, jotka ärsyttivät talonpoikia vääryyksillä ja valehtelivat hallitukselle. Harusinin lehti kävi virolaisille niin rakkaaksi, että joka kerta, kun virallinen lehti tuli, ukot kokoontuivat kunnantaloon ja pyysivät kirjuria lukemaan heille viroksi virallisen lehden Harusinin osaa. Paronit olivat raivoissaan ja huhujen mukaan he nostivat Pietarissa kymmeniä kanteita Harusinia vastaan. Omituinen sanomalehtimies kuoli äkkiä ja sen jälkeen myös läänin lehden ei-virallinen osa lakkautettiin.
Rekordin venäläistyttämiskiihkossa otti vironkielinen sanomalehti "Valgus" Tallinnassa. Sen toimittaja Jakob Kòrv oli aluksi sosialisti, mutta kilpaili ilman tuloksia "Virulane"-lehden kanssa. Venäläistyttämisajan alussa hän yhtäkkiä alkoi ylistää virkamiesten toimenpiteitä ja oikeauskoisuutta. Hänen vaikutuksestaan "Virulane" lakkautettiin ja sen toimittaja passitettiin Moskovaan.
Kòrvin ehdotukset venäläistyttämisen edistämiseksi olivat mitä nurjinta laatua. Hän esim. neuvoi, että luterilainen uskonnonopetus kouluissa tulee asettaa oikeauskoisten valvonnan alaiseksi, että virolaisia ja lättiläisiä sanomalehtiä täytyy pakoittaa ilmestymään venäläisillä kirjaimilla painettuina. Hän itse on kuitenkin luterilainen ja "Valgus"-lehti ilmestyi loppuunsa asti virolaisilla kirjaimilla.
Kun Riian ritaristo lahjoitti tri. J. Hurtille Viron kansanrunojen keräämistä varten pienen summan rahaa, niin Kòrv kirjoitti: "kyllä paronit tietävät, kuka on heidän kätyrinsä", ja neuvoi, että hallitus pakottaisi Hurtia julkaisemaan runokokoelmansa venäjänkielisenä käännöksenä. — Vironkielen vastaisen agiteerauksensa johdosta poisti virolainen kirjallisuuden seura hänet jäsenluettelostaan, mutta Riian kuvernööri nimitti Kòrvin uudestaan seuran jäseneksi ja sen jälkeen ministeri hajoitti seuran.
Hauska oli hänen oikeusjuttunsa pastori Grohmannin herjauksesta. "Valgus" kertoi näet Grohmannin keskeyttäneen lapsenkastajaismenot siitä syystä, että hän muka oli huomannut pyyhinliinan reunassa venäjänkielisiä kirjaimia. Oikeudessa pastori puolusti itseänsä venäjäksi, mutta Kòrv puhui — saksaa, sillä venäjän kieltä hän ei ymmärrä vielä nytkään. Kòrv tuomittiin valheestaan vankeuteen, mutta vankeudesta palattuaan hän sai vastaanottaa kunniaporvarin todistuksen ja kunniamitalin.
Nauttien suurta apurahaa Kòrv tuli rikkaaksi. Hänellä on Tallinnassa kaksi isoa taloa ja laaja tila Inkerinmaalla. V. 1906 hän luopui sanomalehden toimituksesta ja oli ensimäisen valtakunnan duuman vaaleissa — saksalaisten ehdokkaana. Hän kirosi puheissaan kaikkea venäläistyttämistä, mutta ei saavuttanut kannatusta. Toisen duuman vaaleissa Kòrv kosiskeli sosialisteja, mutta taasen ilman tulosta. Nyt kerrotaan, että hän on solminut uudestaan ystävyyttä tosivenäläisten kanssa.
XI. Venäläisiä mahtimiehiä.
Niinkuin sanottu, olivat talonpoikaiskomissarit todellisia mahtimiehiä. Toimintavalta oli heillä laaja, mutta edesvastuuta ei lainkaan. Läänin pääkaupungissa oli kyllä erityinen talonpoikaiskomissioni, jolle sai komissarien väärinkäytöksistä tehdä valituksen, mutta talonpojat eivät tietäneet, missä komissioni sijaitsi ja kutka olivat sen jäseninä. Niin ei ole komissarien menettelystä ainoatakaan valitusta talonpoikien taholta tehty.
Tallinnan komissari Issejeffin kassanvaillinkijutusta on jo kerrottu. Mutta hän ei ollutkaan sillä alalla merkillisin henkilö. Ensimäinen paikka kuuluu Saaremaan komissari Kassatskille.