Rautateillä olivat aikaisemmin nimitaulut kolmikielisiä. Nyt jäi venäjän kieli yksinään. Rautatien palvelijat saivat käskyn, etteivät missään tapauksessa saa puhua muuta kieltä kuin venättä. Ja vielä enemmän: heillä ei ollut lupaa ymmärtää muita kieliä. Jos joku ihminen rautatien palvelijalta jotain kysyi viroksi, niin ei hän saanut edes vastata venäjäksikään, vaan hänen täytyi sanoa: ne ponimaiu! vaikka hän kyllä hyvin ymmärsi kysymyksen.
Lukemattomia erehdyksiä tapahtui sen johdosta rautateillä. Kun Venäjällä pilettien tarkastusta ei toimiteta joka aseman välillä, vaan otetaan ne usein jo kolme asemata määräpaikkaa aikaisemmin pois, niin sattui monesti, että ihmiset olivat joko poistuneet ennen määräpaikkaa junasta taikka matkustaneet kauemmas. Viimeksi mainitussa tapauksessa he olivat pahimmassa pulassa, sillä heiltä vaadittiin sakkoa huutamalla: davai dengi! Jos matkustaja ei heti antanut rahakukkaroaan virkamiehille, niin santarmi teki pöytäkirjan ja niskoittelija sai oikeudessa tehdä selkoa vastustamisestaan, oltuaan ensiksi kopissa, kunnes saatiin selko hänen personastaan. Jos maksoi sakon ja pyysi selitystä siitä, mihin oli joutunut, niin oli ainoana vastauksena: ne ponimaiu!
Rautatien vaatimuksiin kuitenkin pian totuttiin, sillä ihmiset eivät enää luottaneet virkamiehiin, vaan pyysivät selitystä venäjätä taitavilta matkustajilta, joita aina oli asemilla ja junissa. Vaikeampi oli asianlaita postitoimistoissa. Sielläkin tulivat virkamiehet muille ihmisille paitsi venäläisille yhtäkkiä mykiksi. Virkamies istui pöydän takana, postimerkkikasa edessään, mutta hän ei nähnyt eikä kuullut ihmisiä, jotka hänelle tarjosivat rahaa ja pyysivät merkkejä. Jos joku koski hänen kättään, niin tuli vastaukseksi: ne ponimaiu!
Mykkää virkamiestä ei liikuttanut vironkielinen nöyrä pyyntö eikä saksankielinen kirous.
Sekä virolaisten että saksalaisten, jotka eivät ymmärtäneet venättä tai eivät tahtoneet suorittaa asioitaan sillä kielellä, täytyi kääntyä tulkitsijain puoleen, jotka hyväntahtoisesti rupesivat asiamiehiksi. Ne olivat kaduilta tulleita juomareita ja kerjäläisiä, jotka hyvin puhuivat venättä ja ymmärsivät myös muita Itämerenmaakuntien kieliä.
Pienemmissä asioissa asiamiehet olivat rehellisiä, s.o. he ottivat esim. 3 kopekan postimerkistä 5 kopekkaa, 7 kopekan merkistä 10 kopekkaa j.n.e., mihin ihmiset suostuivat, mutta isommissa asioimisissa tapahtui paljon petoksia. Jos esim. asiamies kuittasi toisen rahakirjettä, niin tapahtui joskus, että hän otti rahakirjeen itselleen ja lähti omaan matkaansa. Oikea omistaja sai sanoa, mitä vaan tahtoi, ei kukaan ymmärtänyt häntä, ei kukaan koskenut ryöväriin. Jos hän kirkui kovin, niin postitoimiston pihamies heitti hänet lopuksi ovesta ulos.
Kaduillakaan ei vahingonalaisella ollut apua saatavana, sillä polisimiehetkin vastasivat vain: ne ponimaiu! Polisimiehet olivatkin oikeita venäläisiä, sillä kansankieltä taitava miehistö oli eroitettu tai sijoitettu niin että lättiläiset tulivat Viron ja virolaiset Idätin seuduille.
Polisimiehistön venäläistyttäminen aiheutti useita julkisia ryöstöjä. Venäjältä siirtyi joukottain taskuvarkaita ja muita petkuttajia Viron kaupunkeihin, missä he häiritsemättä saivat varastaa ja ryöstää. Usein tapahtui, että jos joku alkoi huutaa apua, kun häneltä oli ryöstetty kukkaro tai kello, niin ryöväri-venäläinen tarttui häneen ja kutsui polisimiehiä avuksi "varasta viemään koppiin". Ryövärin saattamana passitettiin vahingonalainen polisikoppiin, mistä hänet kyllä seuraavana aamuna tulkin tultua saapuville vapautettiin, kun ryöväri, joka ei ollut sanonut oikeata nimeään, ei välittänyt enää kanteestaan, sillä hänellä oli jo uusia juttuja tekeillä.
Postivirkamiesten täydellinen mykkyys kesti vain kaksi vuotta. Sitten he alkoivat antaa venäjänkielisiä vastauksia, jos vaan ymmärsivät kysymyksen. Ja vielä myöhemmin puhuivat he selvästi kysyjän kieltä, jos hän vain antoi 5 tai 10 kopekkaa "tsaiurahaa". Venäläistyttämiskäskyn piti tulla niinkuin muidenkin määräysten vain virkamiehille hyödyksi, ei tarkotetun asian toteuttamiseksi. Rautatienpalvelijat ja polisimiehet pysyivät aina umpivenäläisinä, sillä heillä on enemmän työtä ja vähemmän aikaa oppiakseen puhumaan kansankieltä.
IV. Koulut.