Kun Speranski oli käynyt sukulaistensa luona Tserkutinossa ja Wladimirissa, saapui hän lokakuussa 1816 uuteen virkapaikkaansa, Pensaan, johon hän jäi puoleksi kolmatta vuodeksi. Siellä hänellä oli tilaisuutta tutustua joukkoon hallintotoimia, jotka hänen aikaisemman vaikutuksensa aikana hallituksen keskuksessa olivat olleet hänelle tuntemattomia. Oikeamielisyydellään ja lempeydellään sekä ympärystölleen osottamallaan hyväntahtoisella ystävällisyydellä saavutti hän ystäviä kaikissa kansankerroksissa, ja hänen poislähtiessään puhkesivat väestön kiitollisuuden ja rakkauden tunteet mitä vilkkaimmin ilmi. Vapaan aikansa käytti hän täälläkin tieteellisten tutkimusten harjoittamiseen.

Speranskia pidettiin tästä lähtein Pietarissa nousevana tähtenä, joka kenties pian jälleen olisi yksi valtakunnan mahtavia; ja ministerit, joista useat ennen olivat olleet hänen alaisiansa tai etsineet hänen suojaansa, ryhtyivät sen vuoksi hänen kanssaan kirjevaihtoon, joka useimmin kosketteli yleisiä, kaukana kuvernementinhallituksesta olevia valtakunnanasioita. Tapa, jolla hän hoiti tätä kirjevaihtoa, kuvaa hänen käsitystään omasta asemastaan ja valtakunnan yleisistä oloista. Hän ei koskaan muistuttanut kirjevaihtajainsa entisestä suhteesta häneen tai siitä, että moni heistä hänen mahtavuutensa aikana oli ollut hänen julkinen tai salainen vastustajansa. Hän piti heitä pikemmin henkilöinä, jotka saattoivat olla hänelle hyödyksi samassa määrin kuin he toivoivat, että hänestä vastaisuudessa olisi heille hyötyä. Hänen entinen ylpeytensä oli muuttunut silmiinpistäväksi myöntyväisyydeksikin. Aivan kuin jos hän olisi tahtonut vaivuttaa unholaan entisten vihollistensa viimeisetkin epäluulot ja saattaa heidän salaiset omantunnonvaivansa vaikenemaan, täytti hän kirjeensä sellaisella liiallisella imartelulla, joka muitten kynästä lähteneenä olisi tuntunut liehakoitsemiselta, mutta jonka hänen tahdikas ja maukas kirjoitustapansa teki keveäksi ja sujuvaksi. Vallankin koskee tämä hänen kirjeitään Araktshejewille, joka ei voinut olla, vaikkakin muodoltaan kohteliain, kuitenkin itse asiassa iroonillisin sanoin vetämättä esille mahtavuuttaan. Tässä kohtaamme, käyttääksemme paroni Korffin sanoja, ei entistä, vaan kärsimysten muuttaman Speranskin. Kuitenkin on muistettava, että sen ajan ylhäiset henkilöt kirjevaihdossaan usein käyttivät sellaista puhetapaa. Speranskin kirjevaihtajista mainittakoon, Araktshejewin lisäksi: raha-asiain ministeri Gurjew, ruhtinas Galitsin ja kreivi Kotshubei, jotka kaikki kysyivät häneltä neuvoa tärkeissä valtakunnan asioissa.

Niihin joulun- ja uudenvuoden-onnen toivotuksiin, joita hän kuvernöörinä lähetti keisarille, sai hän mitä suosiollisimpia vastauksia, ja erityisenä keisarin armon osotteena lahjoitettiin hänelle 5,000 desjatiinaa maata Saratowin kuvernementissa, ollen tämä ensimmäinen palkinto, mikä tuli hänen osakseen sen jälkeen kuin hän uudelleen oli päässyt valtiolliseen vaikutukseen. Se kehoitti häntä yrittämään aseman saavuttamista Pietarissa, keisarin läheisyydessä. Jos hän edes siten saisi täyden hyvityksen, vetäytyisi hän kernaasti kokonaan pois julkisesta elämästä. Hänen lähin tulevaisuussuunnitelmansa oli nyt saada vaihtaa paikkansa Pensassa senaattorin arvoon ja sitten ottaa ero. Hänen tarkotuksensa ilmenee selvästi kreivi Kotshubeille lähetetyn kirjeen seuraavista sanoista:

Kääntyen persoonallisesti Teidän puoleenne, pyydän ja anon ainoastaan yhtä armon osotusta: että minut nimitetään senaattoriksi ja että minulle sitten, yleisessä ja tavallisessa järjestyksessä, suorastaan annetaan ero. Sitten tulisin kuukaudeksi tai pariksi Pietariin, yksinomaan vaan osottaakseni, etten enää ole vieroitettuna ja että karkotukseni on päättynyt. Kun vähitellen lähestyn tätä yksinomaista, järkähtämättä tähtäämääni päämaalia, jota ainoaa minä en ainoastaan alati, vaan minulle harvinaisella itsepintaisuudella koen saavuttaa, on minun pantava toivoni Teidän voimakkaaseen myötävaikutukseenne, esiintyväin mahdollisuuksien ja asianhaarain mukaan.

Pitempiaikainen virkavapauskin, oikeudella oleskella Pietarissa, olisi tyydyttänyt häntä. Hän koki näitä suunnitelmiaan varten saavuttaa muittenkin suojelijainsa, esim. Araktshejewin kannatusta; mutta tämä vastasi teeskennellyllä, ironian sekaisella tavalla, joka epäilemättä loukkasi Speranskia, minkä vuoksi hän ei jatkanutkaan hänen kanssaan kirjevaihtoa siitä asiasta.

Näyttää, kuin jos Aleksanteri I:lle yhä vielä persoonallinen kohtaus Speranskin kanssa olisi tuntunut vastenmieliseltä, minkä vuoksi hän ei tahtonut kutsua häntä takasin Pietariin, tunne, jota kenties virittivät hänen läheisimpänsä, jotka pelkäsivät entistä suosikkia. Päätettiin, että hänen vielä oli kestettävä koe, ennen kuin armon aurinko täydeltä terältä hänelle loistaisi. Hän nimitettiin Sipirian kenraalikuvernööriksi velvollisuudella järjestää tämän etäisen ja laajan seudun asiat, mikä tosin oli ylennys korkeaan arvoon, mutta samalla uusien vaivain ja vastuksien mahdollisuus.

Nyt, kuten niin usein ennenkin, kohtasi Speranskia odottamatta ja äkkiä sanoma tästä uudesta käänteestä. Hän istui huoneessaan jälkeen puolisen syventyneenä lempikirjailijansa, Herodotuksen lukemiseen alkukielellä, kun kuriirinkello kuului ulkoa ja sanansaattaja saapui mukanansa kaksi kirjettä Araktshejewilta ja keisarillinen ukaasi, jonka kautta Speranski nimitettiin Sipirian kenraalikuvernööriksi. Sen lisäksi jätti sanansaattaja Speranskille kaksi keisarin omakätistä kirjettä, joista meidän on mainittava muutama sana, sen tähden että ne ovat merkillisiä kohtia hänen elämänhistoriassaan. Toisessa, laajemmassa käskykirjeessä lausui keisari, että hän oli uskonut Pensan kuvernementin hallinnon Speranskille valmistaakseen hänen lahjakkaisuudelleen siten uuden keinon tulla isänmaalle hyödylliseksi, minkä kautta kävisi mahdolliseksi sen muistosta haihduttaminen, mitä 1812 oli tapahtunut raskaaksi suruksi keisarin sydämmelle, joka oli tottunut pitämään Speranskia yhtenä niistä, jotka olivat hänelle läheisiä. Ainoastaan siten sai Speranski tilaisuuden toiminnallaan osottaa, kuinka väärin hänen vihamiehensä olivat häntä panetelleet. Keisari oli halunnut avata laajemman toimialan Speranskille ja sen kautta suoda silmään pistävän aiheen lähentää hänet hänen persoonaansa. Keisari mainitsi vielä, että muutamia aikoja sitten hänelle oli katkerasti valitettu Sipirian oloja, jotka valitukset ministerikomiteassa olivat näyttäneet niin tärkeiltä, että siellä oli ehdotettu senaattorin lähettämistä Sipirian kuvernementtien revisioonia varten. Kun sellaiset tarkastusmatkat useinkin olivat olleet vähemmin tarkotuksen mukaisia, oli keisari nähnyt sopivaksi suoda Speranskille kenraalikuvernöörin arvon ja jättää hänelle sekä Sipirian kuvernementtien tilan tarkastuksen että niitten hallinnon kaikella kenraalikuvernöörille tulevalla toimivallalla. Siinä asemassa tulisi hänen mikäli mahdollista vaikuttaa maan menestykseksi, ilmisaattaa tapahtuneen vilpillisyyden, jättää rikoksentekijät laillisesti tuomittaviksi, mutta ennen kaikkea itse paikalla harkita kuinka etäistä seutua sopivimmin olisi järjestettävä ja hallittava sekä, kun hän siitä oli laatinut kirjallisen ehdotuksen, työnsä päätettyään, "itse persoonallisesti antaa se minulle Pietarissa", jolloin keisari olisi tilaisuudessa suullisesti häneltä saada tietoja maan tilasta ja vastaisuutta varten pysyvästi lujentaa sen hyvinvointi. "Minun arveluni mukaan", niin lausuttiin kirjeessä vielä, "voi Teille uskottua tehtävää kestää puolitoista tai korkeintaan kaksi vuotta", mikä aika keisarin mielestä riitti Sipirian oloihin perehtymistä ja sen tulevaisuuden suunnitelman laatimista varten: Kirjeen loppusanat kuuluivat:

Siten toivon, että tämän kenraalikuvernöörikunnan järjestys, jonka Te olette toimeenpanneet ja josta Te Minulle annatte suunnitelman tullessanne Pietariin, on tekevä minulle mahdolliseksi jälkeläisen nimittämisen siinä luottamuksessa, että olot Sipiriassa pysyvät onnellisina. Pidätän itselleni tilaisuuden silloin antaa Teille toisen toimen, sopusointuisemman sen läheisen suhteen kanssa, jossa Minä olen tottunut olemaan Teihin.

Toinen keisarillinen kirje oli vastaus Speranskin lausumaan toivoon saada palata Pietariin, minkä keisari sillä hetkellä katsoi mahdottomaksi edes lyhyemmäksi virkavapauden ajaksi ja yksityisten asiain hoitamista varten. Hänen läsnäolonsa Sipiriassa kävi päivä päivältä yhä välttämättömämmäksi. Siellä tehtävänsä suoritettuaan, palaisi hän Pietariin julkisesti osotetulla uudella ansiolla isänmaan hyväksi, jonka kautta pätevä mahdollisuus olisi olemassa valmistaa hänelle vastaisuudessa tilaisuus oleskella lähellä keisarin persoonaa Pietarissa.

Sellainen oli se uusi toimenpide, joka ajaksi eteenpäin käänsi Speranskin elämän uran uuteen suuntaan. Vastaanottaessaan molemmat kirjeet pysyi hän, omin silmin näkijän kertomuksen mukaan, ulkonaisesti tyynenä, kuten tavallista; mutta hänen huhtikuun 1 (13) p. tyttärelleen Elisabetille kirjoittamastaan kirjeestä näkyy kuitenkin, että tämä hänen mielestään oli uusi isku, mikä pitkäksi aikaa erottaisi hänet tyttärestä, jota hän ei voinut viedä mukanaan kaukaiseen itään, ja mikä olisi kovien vaivain ajanjakson alku. "Mitä on minun sanottava", lausutaan siinä, "myrskytuulen uudesta puuskauksesta, joka jälleen erottaa meidät ainakin vuodeksi. Eilen sain tämän uutisen ja minä tunnustan, etten siitä vielä ole tointunut". Häntä lohdutti kuitenkin, että toimi oli annettu ainoastaan yhdeksi vuodeksi ja että hänen koettelemuksensa siihen päättyisivät. Jo kirjeessä tyttärelleen huhtikuun 5 (17) p:ltä katselee hän seikkaa pääasiallisesti tältä puolelta ja samana päivänä keisari Aleksanterille lähettämässään kirjoituksessa hän sanoo: Sanon suoraan: ilman huolia en lähde Sipiriaan; mutta jollei minulla olisi tytärtä, olisivat kaikki asemat, joissa voin olla Teille hyödyllinen, minulle samallaiset. Kaikki kunnianhimoni riippui aina ei asioista, ei myöskään asemista, vaan teidän ajatuksistanne ja näkökannoistanne. Hän lisäsi, että se tieto, minkä hän Permissä oli saavuttanut Sipiriasta, olisi hänelle hyödyksi saamansa uuden tehtävän täyttämisessä. Kaikissa tapauksissa oli hänen toteltava, ja tarpeelliset valmistukset toimitettuaan, ryhtyi hän pitkään matkaansa uuteen toimipiiriinsä, mihin hän saapui kesäkuun alussa 1819.