"Keltapillike!… Nyt, Juko, soitetaan sen pillillä!"
Niin he tekivätkin. Katkasivat kumpikin kukkansa, nyppivät siitä pillikkeitä ja puhalsivat, että posket olivat pullollansa, samalla toki jatkoivat he matkaansakin, hiljaa kävellen. Kepu ylpeili jo soittimestansa:
"Kun olisi niin iso pilli kuin … kuin…"
Hän tapaili sopivaa vertausta, ja jatkoi umpimähkää:
"Kun se olisi niin suuri kuin talo … ja pelto … ja mökki … ja kaikki, niin sitte kun sitä soitettaisi!… Soitettaisikos, Juko?"
"Toitettaiti!" kehäsi Juko. Toinen isonsi vertaustaan:
"Ja jos olisi niin iso iso pilli kun Vornasen talo … ja kylä … ja vaikka niin iso, kuin koko maailma, niin soitettaisiko sittekin?"
"Toitettaiti kyllä!" puhalsi Juko pilliin posket pullollansa, ja kun
Kepu vieläkin lisäsi pillin suuruutta, ilmotti hän tietoisena:
"Vaikka oliti miten ito, niin toitettaiti!"
Mutta nyt yhtyi heihin Matikaisen pikkupoika Viku, joka oli Jukon ikäinen, mutta juoksenteli vielä mekkoon puettuna. Se oli kuullut puhuttavan Jukon äidin aikomuksesta vierottaa Juko rinnasta, tuli juosta vekeltäen, että mekko heilui ja ilmotteli kiireesti, sanoja tapaillen, hengästyneenä, kuin olisi asia ollut hyvin tärkeä: