"Lyönpät!" heristi loukattu Juko, aikoen lyödä toistamiseen.
"Sylkäsempäs minäkin!" ärtyi Aku puolestaan ja teki mitä uhkasi.
"Voi, voi!" parkasi siitä myrtynyt Juko tarkotuksessa säikyttää Aku tuolla parkaisulla.
"No mitäs sinä lyöt!" puolustautui Aku.
"No mität tinä tylet!" syytti häntä lyöjä, itku jo kurkussa ja yhä vain heristellen. Lopuksi tarrasivat he käsirysysille. Aku mukiloi nyrkillänsä, mutta Juko veti tukasta.
"Elä revi tukasta!" uhkui siitä raivostunut Aku:
"Mität tinä tappelet!" puolustautui Juko puoli itkien, mutta lankesi samassa, Aku oli silloin päästä voitolle. Hädissään tarrautui oikeuksiansa puolustaessa kiihtynyt kansalainen hänen jalkaansa, kokien siten päästä hampain sen pohkeesen käsiksi. Se onnistuikin kerran. Aku älähti. Mutta kun Juko yritti tehdä saman tempun uudestaan, potkasikin Aku häntä leukaan. Hän hellitti silloin koko jalan, nousi ja lähti yksinänsä astua väännättelemään pois, itkien astuessaan, minkä vain kurkusta lähti.
Kappaleen matkaa siten paruttuansa, ja kun ei kukaan tullut jälestä, pysähtyi hän, viskasi palikalla ja uhkasi itkunsa seasta:
"Näytän minä tinulle vielä!"
* * * * *