Tämä riita painui toki pian pois heidän sopuansa häiritsemästä. Nyt oli näet joutunut riitaan Kepu ja Viku eräästä savileivästä ja se riita se tunki Jukon ja Akun välisen toran pois mielestä. Syntyneessä käsirysyssä Juko jo avitteli Vikua, saaden siten kostaa Akulle osan äskeistä.
Mutta tämäkin tora meni pian ohi. Ikäänkuin sitä sovittaaksensa oli Kepu näet taas asettunut Karrin aisoihin hevoseksi ja siinä pisti hänen päähänsä huudahtaa yht'äkkiä:
"Pojat! Kengitetäänkö hevosta!"
Tappelijat keskeyttivät torailunsa. Kepu järjesteli jo:
"Minä olen hevosena… Ja sitte vaikka Juko on seppänä ja Aku pitää jalkaa."
Pian olikin hevosen kengitys menossa. Kepu oli nelinkontin tiellä ja potki vastaan, kun Aku piti jalkaa. Juho kengitti tosissaan hääräillen, löi vasaran virkaa toimittavalla palikalla naulaa kantapäähän ja Viku piti potkivaa hevosta kiinni. Mutta sepän mieli oli edelleenkin vihainen. Kun hevonen potki vastaan, oikasi hän itsensä kumarasta, lyödä mukasi hevosta Kärnän tavoin lautaselle ja ärjäsi:
"To, työtävä!"
Ja niin saatiin hevonen kenkään ja varustauduttiin matkaa jatkamaan. Mutta Jukon mielen olivat äskeiset tapaukset ja ilmiannot sittekin myrryttäneet niin, että hän ei päässyt aivan ennalleen. Hän oli jo niin katkera, että ei kyennyt selvästi käsittämään sitäkään suurta pääasiaa, joka nyt teki hänet juonikkaaksi, vaan oli ärtyinen ja vihainen kaikelle, aivan umpimähkään.
Nyt vaelsivat he toki lopultakin Kärnän taloon, koiran pentua hakemaan. Kepu oli taas kärrin aisoissa, Juko piteli ohjaksista ja toiset painoivat rinnalla. Aku innostui nyt laskemaan.
"Jos meillä olisi oikein isot kärrit ja sitte kun otettaisi saunan karsinasta oikein monta pientä lasta ja pantaisi niihin kärreihin, niin sitte siinä olisi lasta!… Vai eikö olisi, Kepu?"