Juko ei vielä siitä älynnyt, että siinä oli hänelle riidan aihe. Aku kysyi nyt kateellisena:
"Etkö sinä anna sitä kenellekään muulle?"
"En."
"Et isällesi … etkä äidillesi … etkä kenellekään?"
"En", vahvisti Kepu. Toinen jatkoi vieläkin:
"Etkö Jukollekaan anna?"
"En… Enkä Pennasen Matille … enkä … en kenellekään anna", oli Kepu varma omistusoikeudestansa. Silloin jo huomasi Juko asian ja alkoi jo takana kulkiessaan itsekseen väyvättää:
"Väy … äy … äy … väy!" Se tuli vasta laiskasti, alkajaisiksi, katkonaisesti ja hiljaa. Mutta hän jo kokosi voimiansa. Kepu yltyi jo kerskaamaan:
"Ja sitte kun minulla on koira … ja sitte kun … kun minä sitte vielä otan hevosen ja ajan, niin ei kukaan saa kiinni… Ei poika, eikä mies … eikä lintukaan saa kiinni!"
Mutta silloin tarttui jo Juko asiaan. Hän käski: