"Jotta sinä purasit Akua jalkaan … ja löit palikallakin ja kaikella!" koki hän pelotella. Mutta Juko vain yltyi. Kun Kepu koetti päästä hänestä irti, tapaili hän raapiakseen sen silmiä.
"Et saa!" huusi silloin Kepu.
"Levin kyllä!" uhkui kovan kohtalonsa myrryttämä miehen alku ja yritti päästä Kepun tukkaan käsiksi, vannoen itku kurkussa:
"Te on minun koila!… Te on minun koila, kuule!"
Ja lopuksi ei Kepun auttanut muu kuin laskea koiran penikka irti ja alkaa puolustautua. Alkoi ankara tukkanuotan veto. Molempien päät vain pölisivät, kun veljekset väänsivät.
"Voi lyökäle!" ihmetteli sitä katsellessansa Viku. Aku puolestaan neuvoi tasapuolisesti:
"Ota Kepu sieltä niskahiuksista… Ja Juko ota Kepun korvan juuresta…
Niihin se koskee!"
"Voi, voi!" parkui jo Juko.
"Tukistan kyllä!" vannoi Kepu. Mutta silloin sai Juko kaksin käsin tukasta kiini ja nyt huusi Kepu vuorostaan:
"Heitä irti, kuule, tahi minä sanon isälle!"