Nopeasti tarttuikin siihen Aku, lisäten:
"Ja jos vaikka me olisimme oikein isot ja sitte kun me suuttuisimme ja tappelisimme!… Vai mitä, Kepu?"
Kepu oli vielä hieman pahalla päällä, linkosi kiven ja vannoi puoli suuttuneena:
"Vaikka olisi kuinka iso, niin en pelkäisi … en vaikka mikä olisi!"
"Etkö isääsikään pelkäisi?" kehitti Aku jatkoa.
"En… Ja vaikka olisi sata isää, niin en pelkäisi!"
Se miehuuden henki tarttui jo toisiinkin. Viku jo ylpeili, sanoja tapaillen:
"Ja vaikka oliti … vaikka oliti vielä enemmän itää, niin ei kukaan pelkäiti!… Eihän, Juko?"
Mutta Juko ei ollut vielä aivan sula. Topakkana seisoi hän tapansa mukaan, ja sanoa jurautti, kuin Vikun kehumista halveksuen:
"Otaa ne nyt muutkin kehua, etkä vain tinä!"