"Eikö äiti saa Juko-poikaansa matkia?" pani äiti asian leikiksi ja silloin voi jo Juko ruveta täysissä tosissaan juonittelemaan ja itkemään:
"Väy … väy … väy … väy!"
* * * * *
Tätä menoa oli jo kestänyt kotvanen. Äiti pani parastansa, mutta Juko siitä vain yltyi, odottaen lisälohdutusta. Vihdoin heitti äiti hänet rauhaan. Hyvän tovin juonitteli poika yksinänsä. Huomattuaan että äiti oli hänet nyt jättänyt rauhassa juonittelemaan, suuttui hän, tuli katkeramieliseksi ja huusi jo parkumalla.
Mutta nyt kohtasi häntä se onnettomuus, että äidin täytyi lähteä joksikin aikaa pois huoneesta. Se häntä suututti, sillä hän ei viitsinyt itkeä ja juonitella, kun ei ollut ketään sitä kuulemassa. Kun siis äiti viipyi, lakkasikin hän itkemästä ja kuivaili pikkurystyillään silmiänsä, samalla nikahdellen ja vihoitellen.
Mutta kohta palasi äiti. Juko odotti, toivoi äidin alkavan häntä hemmoitella. Mutta ei. Äiti puuhaili keittohommissa. Vielä hän odotti. Taaskin turhaan. Silloin, herättääksensä äidin huomiota, hän ärjäsi äkkiä:
"Enkä huoli tittii!"
"Eikö se Juko-lapsi huoli enää äidin tissiä!" oli leikkisä äiti ihmettelevinään ja lisäsi asian oikeaa laatua sotkeaksensa:
"Huoli nyt, hyvä Juko!… Huolithan?"
"Enkä huoli!" puistaisi suuttunut mies kyynäspäitänsä.